Mainos

Ajokortin hinta nousee

Kuljettajakoulutuksen uudistus tähtää nuorten autoilijoiden onnettomuuksien vähentämiseen.

Kuljettajakoulutuksen uudistus nostaa ajokortin hintaa tuntuvasti, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Taustalla on pyrkimys vähentää nuorten autoilijoiden onnettomuuksia.

Liikenneministeriön ehdotuksen mukaan autokoulujen ykkösvaiheen pakollisten ajokertojen määrä nostetaan 30:stä 40:een. Myös opetusluvalla harjoittelevien tulisi käydä huomattava osuus ajo-opetuksestaan autokoulussa.

Helsingin Sanomien laskelmien mukaan ajokertojen lisääminen tietäisi autokoulun ykkösvaiheen hintaan noin 240 euron korotusta. Liikenneministeriön arvion mukaan opetusluvalla ajavan olisi maksettava henkilöautokortista 360 euroa nykyistä enemmän.

Opetuslupakäytäntöön puututaan rankalla kädellä. Jatkossa yksityisesti oppivan pitää käydä opettajansa kanssa alkukoulutus autokoulun penkillä. Opetuslupalaisten tulee myös käydä seurantatunneilla autokoulussa, missä varmistetaan opetuksen edistyminen. Opetusluvan voimassaoloaika pitenee yhdeksästä kuukaudesta kahteen vuoteen.

Liikenneministeriön hallitusneuvos Eija Maunu arvioi, että osa kuljettajakoulutuksen uudistuksista saadaan voimaan jo ensi vuonna.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.