Ajokeli muuttuu kehnoksi - lunta ja liukasta luvassa

Lumisateet muuttavat ajokelin huonoksi yön aikana.

Torstain ja perjantain välisen yön aikana lunta pyryttää etenkin maan länsiosissa, aamulla lunta tulee myös idässä

- Sade on niin sakeata, että lumi voi kinostua ja haitata näkyvyyttä. Lisäksi lumi on nyt aika märkää ja voi jäätyä tienpinnalle, varottaa MTV3:n meteorologi Miina Manninen.

- Etelä-Suomessa lumisade voi haitata paluuliikennettä töistä perjantaina iltapäivällä.

Lähipäivinä Suomeen on tulossa useampia sadealueita ja niiden mukana lauhempaa ilmaa.

- Varsinkin viikonloppuna voi olla todella liukasta, jos lunta sataa reippaasti.

Lämpimintä viikonloppuna on sunnuntaina, jolloin etelässä voidaan olla jo aste pari plussan puolella. Pohjoisessakin ollaan viiden pakkasasteen tuntumassa.

- Uutta kovaa pakkassäätä ei ole nyt lähiaikoina näkyvissä, Manninen toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat