Ajokeli kehno huomiseen asti – katso miten pyry etenee

Aamulla Suomeen lounaasta saapunut lumipyry etenee hitaasti päivän aikana kohti maan keskiosaa.

– Lunta ja räntää tulee etelässä ja Keski-Suomessa huomisaamuun asti, MTV:n meteorologi Aleksi Jokela kertoo.

Rannikolla sateet tulevat maahan pääosin märkänä lumena tai räntänä, myöhemmin myös vetenä. Jokelan mukaan rannikolla mahdollinen lumi sulaa huomiseen mennessä. Sisämaassa sade tulee lumisempana ja lunta voi kertyä Salpausselän pohjoispuolella aina kymmeneen senttiin asti.

– Salpausselän eteläpuolella maa voi olla valkoinen, mutta lumikertymä jää korkeintaan pariin senttiin. Rannikolla lunta ei juurikaan kerry suojasään takia, Jokela kuvailee.

Maan keskiosassa on pikkupakkasta. Illalla etelässäkin sää viilenee hieman. 

– Iltaa kohden sateet voimistuvat ja etenevät pidemmälle ja ajokeli huonontuu sisämaassa. Ajokeli voi olla sisämaassa huono lumisten teiden takia.

– Huomenna aamulla ajokeli on mahdollisesti huono aina Kuopioon asti lumisateen takia. Perjantaipäivän aikana sateet heikkenevät kaikkialla.

Pohjoisessa on sitä vastoin poutaista ja laajalti selkeää tänään ja huomenna.

– Pakkasta on pohjoisessa noin kymmenen asteen molemmin puolin. Yöllä pakkanen kiristyy lähelle 20 pakkasastetta yleisesti, Jokela sanoo.

Saderintaman liikkeitä voit seurata MTV.fin sääsivujen sadetutkasta.

Katso alueelliset sääennusteet tästä:





Lue myös:

    Uusimmat