Ajokeli huono koko maassa

Sateet hankaloittavat liikkumista lähes koko maassa. Monin paikoin teille on syntynyt suuria lammikoita.

Vesi- ja räntäsateiden ja polanteisten teiden vuoksi ajokeli on huono lähes koko Suomessa. Maan itäosissa, Etelä-Lapissa ja Oulun läänissä ajokeli on erittäin huono. Monin paikoin vesisade yhdessä lumen sulamisvesien kanssa on synnyttänyt teille suuria lammikoita. Etelä- ja Keski-Lapissa tieliikennettä haittaavat päivän aikana lumisateet.

-Notkopaikat ovat pahoja, siellä on vettä eniten. Kun penkat ovat tien sivuilla, niin vesi ei pääse tieltä pois, kertoo liikennepäivystäjä Timo Räikkönen tiehallinnosta. Räikkönen muistuttaa autoilijoita myös siitä, että ajonopeudet kannattaa säätää kelin mukaan.

Ilmatieteen laitoksen mukaan vesi- ja lumisadealue liikkuu päivän aikana Suomen yli koilliseen ja sää alkaa poutaantua lännestä alkaen. Varsinkin Itä-Suomessa ja Oulun läänissä ajokelit pysyvät kuitenkin huonoina.

Lumi tukkinut sadevesikaivoja Helsingissä

Monet Helsingin keskustan kadut lainehtivat lumen tukittua sadevesikaivojen suuaukot. Aamun rankkasateen jälkeen vesi velloi ainakin Mannerheimintiellä, Arkadiankadulla, Mechelininkadulla, Tehtaankadulla, Telakkakadulla ja Unioninkadulla.

-Koneella on käyty lumikasoja siirtämässä. Osa kaivoista on avattu käsipelilläkin, kertoo rakennusmestari Tapio Vauhkonen Helsingin rakennusvirastosta. Viikonlopun lumimyräkän jäljiltä monet sadevesikaivot olivat jääneet paksujen lumikasojen alle. Vastaava työnjohtaja Matti Ahtiaisen mukaan lumi oli viikonloppuna pakko kasata sinne, minne se mahtui. Lunta ei myöskään olisi parissa päivässä mitenkään ehditty kärrätä pois kaduilta.

-Tällä ei ole mitään tekemistä rahan kanssa, koska Helsingin seudulta ei löydy niin paljon lumenajokalustoa, että lumet olisi saatu vastaanottopaikoille kolmessa vuorokaudessa. Ahtiainen muistuttaa, että lumen vastaanottopaikkojen kapasiteettikin on rajallinen ja esimerkiksi Hernesaaren kippauspaikalla oli keskiviikkona jatkuva jono.

Sadevesikaivot on saatu avattua ja suurimmat lammikot pois pääkaupungin kaduilta.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 04.02.2004).

Lue myös:

    Uusimmat