Ajo-opetusta halutaan uudistaa merkittävästi

Tulevaisuudessa liikennekasvatukseen alettaisiin panostaa jo peruskoulussa nykyistä enemmän.

Ajo-opetukseen halutaan uudistuksia.Liikenneturvallisuuden asiantuntijoiden laatimassa parannusselvityksessä esitetään muun muassa, että ajo-opetustuntien määrää lisätään ja liikennekasvatukseen panostetaan jo peruskouluissa nykyistä enemmän.

Uusittu opetusmalli saataneen kuitenkin käyttöön vasta kolmen vuoden päästä.

- Tämä ei johdu meidän liikenneministeriön halusta tässä asiassa vaan enemmänkin siitä, että vireillä on ajokorttirekisteriuudistus ja se on valmis vasta vuonna 2011, kertoo liikenne- ja viestintäministeri Anu Vehviläinen.

Myös eri olosuhteissa harjoittelua halutaan lisätä.

Parannusehdotuksilla pyritään vähentämään liikenneonnettomuuksia. Esimerkiksi viime vuonna liikenteessä kuoli lähes 380 henkilöä - määrä on kasvanut viidelläkymmenellä edellisvuoteen verrattuna.

Liikenteen asiantuntijat luovuttivat ehdotuksensa liikenne- ja viestintäministeri Anu Vehviläiselle tänään.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat