Ajata perheesi Lappiin ja nauti – YK sallimassa itseohjaavat autot

Euroopan autoteollisuus on saanut YK:ssa läpi sopimusmuutoksen, joka sallii kuljettajan antaa ohjakset autolle itselleen koko matkan ajaksi.

Kyse on lisäyksestä Wienin sopimukseen, jossa vuoden 1968 artikla 8 määrää, että "jokaisen kuljettajan on kaikkina aikoina oltava kykenevä valvomaan ajokkiaan tai ohjaamaan eläimiään". Viime kuussa YK:n liikenneturvallisuuden työryhmä pääsi sopuun lisäyksestä, jonka mukaan auto saa ajaa itse, kunhan kuljettaja voi kytkeä järjestelmän pois päältä.

Lisäyksen takana on 72 maata, ja se on tehty Saksan, Italian, Ranskan Belgian ja Itävallan hallitusten aloitteesta. Voimaan tullessaan lisäys kattaa koko Euroopan, Yhdysvallat ja suuren osan autojen päämarkkina-alueista, joskaan ei Kiinaa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan sopimusosapuoliin kuuluvien maiden, joihin Suomikin lukeutuu, on työstettävä sääntö omiin liikennelakeihinsa.

Teollisuus innoissaan

- Tänään saan irroittaa otteeni ohjauspyörästä vain rajatusti. Olen kiitollinen, että Wienin sopimus on muuttunut, sanoo tutkimusjohtaja Thomas Weber Daimler-Benziltä.

Yhtiön Mercedes-koeajokki ajoi jo vuosi sitten itsekseen yli sadan kilometrin lenkin Mannheimistä Pforzheimiin. Yhdysvalloissa Google testasi koeautoa vuonna 2012, kun Nevadan osavaltio antoi lain, joka salli itsekseen ajavien autojen kokeet.

Sääntömuutoksen takana onkin eurooppalaisen autoteollisuuden vastaus Yhdysvaltojen haasteeseen. Saksan muutkin johtavat valmistajat, kuten Audi ja BMW, sekä osatoimittajat Bosch-sähkölaiteyhtiö ja Continental-rengasvalmistaja työstävät autojen itseajavuustekniikkaa.

Daimler-Benzin tiedottaja kertoo, että yhtiöllä on tekniikka jo olemassa ja valmistaja odottaa nyt enää lainmuutoksia.

Lue myös:

    Uusimmat