Ajankohtainen kirjailija voitti Nobelin

Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saa tänä vuonna saksalainen Herta Müller.

Akateemisen kirjakaupan johtaja Stig-Björn Nybergin mielestä on ennenkuulumatonta, että vedonlyöntilistoilla oleva kirjailija voittaa.

- Yleensähän Nobelin kirjallisuuspalkintoa ei ole voittanut ehdokas, joka on mukana vedonlyöntilistoilla. Lisäksi Müller on suhteellisen nuori kirjailija, hän on syntynyt vuonna 1953, Nyberg kertoo MTV:n Uutisille.

Nyberg kuvailee Mülleriä jännittäväksi kirjailijaksi, jonka koko elämä näkyy hänen teoksissaan. Müller syntyi Romaniassa ja perhe kuului saksankieliseen vähemmistöön. Müllerin isä oli toisen maailmansodan aikana Waffen SS:ssä mukana ja kun sota loppui hänet lähetettiin Neuvostoliittoon. Myös Müllerin äiti lähetettiin Neuvostoliittoon ja Herta asui Ukrainassa jonkin aikaa.

Müller muutti Saksaan vasta 1987. Hänen esikoiskirjansa Matala maa (1982, suom.1987) julkaistiin sensuurin takia Saksassa kaksi vuotta myöhemmin.

Romanialaissyntyinen kirjalija on käsitellyt teoksissaan muun muassa elämää Nicolae Ceausecscun diktatuurin aikaisessa ja sen jälkeisessä Romaniassa.

Müllerilta on ilmestynyt kolme kirjaa suomeksi. Kirjoja ei ole tällä hetkellä lainkaan saatavilla Suomen kaupoissa.

Stig-Björn Nybergin mielestä sensuurinkin kokenut Müller on ajankohtainen valinta Nobel-palkinnon saajaksi.

- Jollain tavalla se, että hän on ollut sensuroitu - sensuuri ajankohtainen meilläkin, meillä on puhuttu Matti Vanhasen laudoista. Koko sensurointi on niin ajankohtainen juttu. Minun mielestäni sitä sitä ei vaan saa tulla Suomeen! Nyberg kertoo MTV:n Uutisille

Herta Müllerin laajasta tuotannosta on suomennettu romaanit Sydäneläin, Matala maa ja Ihminen on iso fasaani.

Noin miljoonan euron suuruinen tunnustus luovutetaan kirjailijalle joulukuussa Tukholmassa.

(MTV3)

SUOMALAISKUSTANTAJA KERTOO KIRJAILIJASTA

SVT:N RAPORTTI KIRJAILIJASTA (VUODELTA 2008), RUOTSIKSI JA ENGLANNIKSI

Lue myös:

    Uusimmat