Ajaisiko lukukausimaksu ulkomaisia opiskelijoita Ruotsiin?

EU:n ulkopuolisille opiskelijoille suunniteltu lukukausimaksu saattaa ajaa opiskelijat etsimään opiskelupaikkaa Suomen sijaan muualta. Näin uskovat ainakin haastattelemamme opiskelijat iranilainen Amir Niknammoghadam ja intialainen Sridutt Bayyana Aalto-yliopistosta.

Heidän mukaansa esimerkiksi 8 000 euroa lukuvuodessa on liikaa.

– Uskoisin monen intialaisen lähtevän siinä tapauksessa mieluummin Ruotsiin, koska kruunu on edullisempi valuutta kuin euro. Lisäksi Helsinki on kallis paikka asua, joten lukukausimaksu siihen päälle olisi varmasti monille liikaa, sanooBayyana.

Hän on yksi heistä, jotka maksavat tällä hetkellä lukukausimaksua huolimatta siitä, että myös EU:n ulkopuoliset opiskelijat saavat yhä opiskella Suomessa ilmaiseksi.

Sekä Bayyana että Niknammoghadam ovat niin sanotussa lukukausimaksukokeilussa, jonka aikana korkeakoulut saavat periä kokeiluluontoisesti lukukausimaksua EU-maiden ulkopuolelta tulevilta. Ensi vuoteen asti kestävässä kokeilussa halutaan selvittää, mitä vaikutuksia maksullisiin koulutusohjelmiin siirtymisestä on muun muassa suomalaisen korkeakoulutuksen vetovoimalle.

Työt Suomessa houkuttelevat

Amir Niknammoghadam uskoo Suomen vetovoiman romahtavan, jos kaikki ulkomaiset opiskelijat joutuvat jatkossa maksamaan lukukausimaksun.

Hän itse sai lopulta stipendin avulla vapautuksen maksuista.

– Jos olisin joutunut maksamaan 8 000 euroa per vuosi, en olisi tullut Suomeen, hän sanoo.

– Otin selvää, että muun muassa Italiassa ja Saksassa on lähes ilmaisia yliopistoja, joihin olisin hakenut.

Niknammoghadamin mukaan jotkut italialaisyliopistot ottavat tietyistä maista tulevia opiskelijoita ilmaiseksi, ja Iran on yksi näistä maista.

Sridutt Bayyanaei varsinaisesti iloitse siitä, että hän on päässyt mukaan lukukausimaksukokeiluun.

– Koen epäreiluksi, että minä maksan tuhansien eurojen lukukausimaksua samaan aikaan kun monet muut ulkomaiset opiskelijat eivät maksa.

Molemmat miehet jäisivät mielellään Suomeen myös töihin maisteriohjelman suoritettuaan.

– Suomessa on rento työilmapiiri. Töitä tehdään vain kahdeksan tuntia Intian 10–12 tunnin sijaan, ja ihmisillä on myös muuta elämää, sanoo Bayyana.

– Pimeä ja kylmä talvi ei minua ahdista – toisin kuin monia opiskelijakavereitani. He eivät siedä suomalaista ilmastoa, ja suunnittelevat lähtevänsä täältä mahdollisimman pian, toteaa Amir Niknammoghadam.

Lue myös:

    Uusimmat