"Aivohalvaukset eivät välttämättä yleisty"

Aivohalvauspotilaiden määrä ja hoidon tarve eivät välttämättä juuri lisäänny lähivuosikymmeninä, jos sairauden ennaltaehkäisyyn panostetaan riittävästi.

Tuoreen tutkimuksen mukaan ensihalvausten määrä voitaisiin pitää lähes nykyisellään väestön ikääntymisestä huolimatta. Ennusteen mukaan Suomessa hoidettaisiin vuonna 2030 parhaassa tapauksessa noin 12000 ja pahimmassa tapauksessa yli 20 000 uutta aivohalvausta vuodessa. Vuonna 2000 Suomessa hoidettiin arviolta 11 500 uutta aivohalvaustapausta.

Ennaltaehkäisyllä on suuri kansantaloudellinen merkitys, sillä yhden uuden aivohalvauspotilaan hoidon hinnaksi arvioitiin jo vuosikymmen sitten 60 000 euroa.

Kuopion yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksessa luotiin koko Suomea koskeva tulevaisuuden aivohalvausennuste. Tulokset on julkaistu International Journal of Stroke -lehdessä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat