Äitiys, menetykset, näyttelijän ammatti ja terapia tekivät Maarit Poussasta, 50, sen naisen, joka hän tänä päivänä on: "Olen uudessa elämänvaiheessa"

Ystävät yllättivät Salkkarit-tähti Maarit Poussan: "Oli ohjeet, että ole kymmeneltä valmis, sua tullaan hakemaan" 1:36
Videolla Maarit Poussa kertoo syntymäpäiväyllätyksestä, jonka hänen ystävänsä järjestivät

Maarit Poussa juhlii pyöreitä.

Salatut elämät -sarjasta tuttu näyttelijä Maarit Poussa täytti hiljattain 50 vuotta.

Poussan sisällä asui jonkinlainen esiintyjä jo pikkutyttönä. Vilkas ja eloisa luonnonlapsi piti muun muassa laulamisesta ja tykkäsi kehitellä erilaisia esityksiä luokkakavereidensa iloksi.

Poussalla on lapsuudestaan eräs erityinen, näyttelemiseen liittyvä muisto, kun hän pääsi ala-asteikäisenä esittämään sutta Ylen lastenohjelmassa.

Ohjelmassa erilaisia eläimiä esittäneet lapset seikkailivat yhdessä laulaja-toimittaja Liisa Lääverin kanssa.

Kokemus on jäänyt niin vahvasti Poussan mieleen, että hän muistaa edelleen ohjelmassa esitetyn tanssin koreografian ja sen, miten maskeeraaja rajasi hänen silmänsä suden roolia varten.

– Siitä jäi jonkinlainen vahva jälki, tv-studiossa oli jotain taikaa, hän muistelee.

Teini-ikäisenä Poussa oli kertomansa mukaan kiltti mutta hurja mimmi, jolle kaverit olivat kaikki kaikessa. Elämää rytmittivät koulun lisäksi joukkuevoimistelu ja laskettelu. Kotibileissäkin tuli käytyä, ja silloin tällöin jouduttiin myös hankaluuksiin.

– Täytyy sanoa, että verrattuna omaan nuoruuteeni, niin kyllä minä olen ainakin tähän mennessä päässyt tosi paljon helpommalla omien lasteni suhteen kuin mitä aikanaan vanhempani pääsivät, hän sanoo.

Tähtitehdas ratkaisi ammatin

Vaikka esiintyjyys on vahva osa Poussan identiteettiä, ei polku näyttelijäksi ollut hänen kohdallaan mutkaton.

Poussa opiskeli aikoinaan kaupallisia aineita ja venäjää. Opintojen jälkeen hän ennätti olla noin vuoden verran työelämässä, kunnes hän totesi, ettei ympäristö tuntunut omalta.

– Muistan myös sen hetken, kun tajusin yhtäkkiä toimistossa, että tämä ei ole sitä missä näen itseni vuosia eteenpäin.

Oivalluksensa jälkeen Poussa lähti hetkeksi maailmalle. Hän asui kaksi ja puoli vuotta Espanjassa ja vuoden verran Islannin Reykjavikissa haalien reppuunsa erilaisia kokemuksia.

Palattuaan takaisin Suomeen Poussa päätyi kuin sattuman kautta avustajaksi Tähtitehdas-saippuasarjaan, jota esitettiin 90-luvun loppupuolella. Samalla hän löysi tulevaisuuden ammattinsa.

– Sillä tiellä ollaan. Olen työn kautta oppinut ja päätynyt tähän ammattiin, hän sanoo.

Jutta Korhonen

Poussan tie Salattuihin elämiin kävi arkistokuvausten kautta, joiden jälkeen hän sai puhelun koskien Jutta Korhosen roolia. Jutta nähtiin sarjassa ensimmäisen kerran vuonna 2014.

– Se oli alun perin ihan sellainen pieni yhden-kahden päivän piipahdus. Sitten soitettiin jonkun ajan kuluttua uudelleen, ja sillä tiellä olen. Nyt onkin sitten tullut tehtyä vähän enemmän, hän kertoo.

Jutan roolin myötä Poussa on saanut tähänastisen elämänsä pysyvimmän työyhteisön. Hahmo on myös turvannut freelance-näyttelijän elantoa jo vuosien ajan. Sen lisäksi Poussa on saanut Jutan roolin kylkiäisenä näkyvyyttä.

– Olen ollut aika sinut sen kanssa koko ajan, en ole kokenut sitä ahdistavana. Ehkä yksi-kaksi kertaa on ollut tilanteita, joissa olen toivonut, että voisin olla ihan tuntematon, mutta aika harvoin, hän sanoo.

Jutta on myös opettanut näyttelijälle uutta. Hahmo on transnainen, minkä vuoksi Poussa halusi heti aluksi ottaa transsukupuolisuuteen liittyvistä asioista kunnolla selvää. Hän kertoo, että kymmenen vuotta sitten julkista keskustelua aiheesta ei ollut yhtä paljon kuin tänä päivänä.

– Kymmenen vuotta sitten tein taustatutkimusta ja pohdin, olenko oikea näyttelijä tähän rooliin. Tulin siihen tulokseen, että olen. Minähän esitän sarjassa naista, naista nimeltä Jutta Korhonen.

50 vuotta

Tänä päivänä Poussan elämän tärkein työn ulkopuolinen rooli on äidin rooli. Hänellä on kolme lasta, joiden kanssa hän on asunut nelistään jo pitkään. Perheeseen kuuluu myös koira.

– Nyt kun lapset ovat isompia ja hoitavat aika pitkälti itse omat asiansa hienosti, niin totta kai olen uudessa elämänvaiheessa. Lastenhoitoon ei menekään enää aikaa, joten minulla on enemmän aikaa omiin projekteihini.

Varsinaisella vapaa-ajallaan näyttelijä tykkää liikkua ja käydä kaupungilla, joskus myös yöelämässä.

– Tykkään käydä juhlimassa ja parantaa maailmaa ystävieni kanssa. Saunoa, matkustellakin mahdollisuuksin mukaan, hän luettelee.

Poussan 50-vuotiselle elämänpolulle mahtuu erilaisia tekijöitä, joiden myötä hänestä on tullut se nainen, kuin hän tänä päivänä on. Yksi niistä on äidiksi tuleminen.

Äidiksi tulemisen riemun lisäksi joukkoon mahtuu myös varjopuolia, kuten läheisten menettäminen.

– Se jättää ikuisen jäljen. Mielestäni niistä ei välttämättä ikinä toivu entisekseen, mutta menetysten kanssa oppii elämään. 

Myös näyttelijänammatin sekä omaan itseensä uskomisen löytämisellä on ollut suuri merkitys Poussan elämään.

– Ja siinä on ollut minulla isossa roolissa terapia. Olen käynyt pitkän psykoterapian ja koen vahvasti, että se on jakanut elämääni. On elämä ennen terapiaa ja sitten sen jälkeen.

Poussa ottaa 50. ikävuoden vastaan rauhallisin mielin. Asiaan ei liity äärimmäisen ihmeellisiä tai merkityksellisiä tuntemuksia.

– Se on vain yksi numero tässä elämän virrassa, ja hyvä niin. Olen aika hyvässä vaiheessa tällä hetkellä elämässäni. On työtä, ystäviä ja perhe. Elämä on aika pitkälti sen näköistä kuin millaiseksi olen sen halunnutkin muokata.

Tulevaisuutta ajatellen Poussalla on etenkin yksi asia, jonka hän toivoisi voivansa säilyttää.

– Toivon, että pysyn uteliaana ja leikkisänä ihmisenä. Niin kauan ei voi olla kauhean tylsää.

Lue myös:

    Uusimmat