Äitinsä surman tilannut tyttö ei kestänyt asua kotona

Perheestä oli tehty ilmoituksia sosiaaliviranomaisille.

Äitinsä surman tilaamisesta epäilty teinityttö muutti lastensuojelulaitoksesta kotiin vain noin kuukautta ennen surmayritystä. Nimettömänä pysyttelevä sukulainen sanoo, että äiti halusi tytön luokseen, mutta tyttö kärsi yhdessä asumisesta ja halusi lähteä takaisin laitokseen.

Perheen elämää läheltä seurannut sukulainen kertoo suvun tehneen perheestä lukuisia lastensuojeluilmoituksia. Yksinhuoltajaäiti sai kuitenkin pitää lapset luonaan, kunnes kaikki kolme lasta karkasivat teini-iässä yksi kerrallaan kotoa.

Nuorin, surman tilaamisesta epäilty tyttö, karkasi pari vuotta sitten ja hänet sijoitettiin pian sen jälkeen lastensuojelulaitokseen.

Sukulaisen mukaan perheen elämä oli risaista, häädöt seurasivat toistaan ja kotikunta muuttui usein. Vanhemmat erosivat, kun nuorin tytär oli aivan pieni. Rahasta oli pulaa, ja lapset olivat usein ilman ruokaa. Äiti piti perheessä kuitenkin kovaa kuria eikä esimerkiksi lasten kavereita siedetty.

Sukulaiset yrittivät puuttua perheen elämään, mutta sosiaaliviranomaiset suhtautuivat valituksiin nihkeästi. Sukulaisen mukaan moni sosiaalityöntekijä sanoi olevansa tosi huolissaan, muttei tehnyt mitään asian ratkaisemiseksi.

Tytön äiti ei ole halunnut kommentoida tietoja.

Ajautui huonoon seuraan

Surman tilaamisesta epäilty perheen nuorin tyttö sijoitettiin karkaamisen jälkeen aluksi lyhytaikaiseen nuorten sijoituspaikkaan Tutkinta-asemalle Helsingin Kallioon. Sukulaisen mukaan hän ajautui tuona aikana huonoon seuraan. Välit uusiin kavereihin ilmeisesti säilyivät, vaikka tyttö oli välillä sijoitettuna Kuopiossa.

Tyttö palasi äitinsä luokse viime jouluksi. Sukulainen sanoo ymmärtävänsä tytön hätää, vaikka ei hyväksykään tämän tekoa.

-Hän oli todella masentunut ja koki, ettei pääse äidistään eroon muuta kuin tappamalla.

16-vuotias tyttö kävi tiiviisti internetissä ja piti päiväkirjaa nuorten suosimassa Irc-galleriassa. Siellä hän kirjoitti elämästään esimerkiksi verkkopäiväkirjassa, mutta ei juuri kertonut perheestään.

Epäillyt puhuneet avoimesti

Tyttö ja neljä parikymppistä miestä ovat edelleen vangittuina murhan yrityksestä epäiltyinä. Helsingin poliisin tutkimusten perusteella tyttö lupasi miehille palkkion äitinsä surmaamisesta. Äitiä ammuttiin päähän jalkajousella, mutta vammat jäivät lieviksi.

Tutkinnanjohtaja Juha Rautaheimon mukaan kaikki vangitut ovat tunnustaneet teot.

-Tämä on niin sanottu puhuttu juttu, jossa kaikki puhuvat seikkaperäisesti ja yhdensuuntaisesti tapahtumista. Ei ole syytä epäillä, etteivät asiat olisi niin kuin niistä on kerrottu, Rautaheimo sanoo.

Kaikkia epäillään ainakin toistaiseksi murhan yrityksestä, vaikka he ovat olleet hyvin eri rooleissa. Tyttöä epäillään yllytyksestä tekoon, kolmea miestä teosta ja yhtä avunannosta. Avunantaja on tiennyt suunnitelmista ja edistänyt rikoksen tekemistä tekopäivänä.

Rautaheimon mukaan tyttären kohdalla on hankala puhua teon varsinaisesta motiivista. Äidin ja tyttären huonot välit on yksinkertaistava selitys harvinaislaatuiselle teolle.

-Tähän on vaikea löytää järjellistä motiivia. Miehille on luvattu tästä rahallinen palkkio, ja he ovat lähteneet tekoa siksi suunnittelemaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat