Äitiä odotti tragedia kotona: kaikki lapset surmattu viidakkoveitsellä

Murhatilastoin mitattuna maailman vaarallisimmassa maassa, Hondurasissa, henkirikokset ovat arkipäivää. Viime sunnuntaina tapahtunut veriteko on kuitenkin poikkeuksellinen jopa tässä Keski-Amerikan väkivaltaisessa maassa.

Hondurasilainen äiti Carolina Jimenez kertoo olleensa sunnuntaina ruokaostoksilla, kun hänet valtasi outo tunne siitä, ettei kaikki ole hyvin.

Jimenez kiirehti kotiin, missä häntä odotti elämänsä suurin järkytys: kolme hänen neljästä lapsestaan makasi surmattuna verilammikossa, yksi hänen tyttäristään sinnitteli vielä hengissä.

– Kysyin tyttäreltäni, mitä oli tapahtunut. Hän halusi kertoa jotain, mutta pystyi vain kuiskaamaan hiljaa, kertoo järkyttynyt äiti uutiskanavaCNN:n mukaan.

Myös tytär menehtyi vammoihinsa.

Neloismurhasta on otettu kiinni 30-vuotias mies. Hänen epäillään raiskanneen 13-vuotiaan tytön ja käyttäneen viidakkoveistä tämän surmaamiseen. Sen jälkeen miehen epäillään tappaneen viidakkoveitsellä perheen kolme muuta lasta, 10-, 7- ja 1,6 -vuotiaan.

Epäilty murhaaja oli perheen tuttu.

– En voinut koskaan kuvitella, että hän raiskaisi ja tappaisi lapseni, itkee surunmurtama äiti Carolina Jimenez.

YK:n mukaan Hondurasissa tehdään enemmän henkirikoksia kuin missään muualla maailmassa. Vuonna 2012 Hondurasissa tehtiin 100 000 asukasta kohden 90,4 murhaa.

Lue myös:

    Uusimmat