Äiti tyrmää jatkuvan hauskuuden tavoittelun: Kaiken ei tarvitse olla hauskaa!

Erään äidin mukaan lasten täytyy oppia jo nuorena, että elämä ei aina ole pelkästään ruusuilla tanssimista. 

Kun Janet Coburnin aviomies totesi hänelle, ettei nainen tiennyt mitään hauskanpidosta, hän alkoi pohtia käsitystään hauskuudesta uudelleen. Nainen tuli siihen tulokseen, että hauskuus on todella yliarvostettua. Ainakin lapsiarjessa.

– Hampaiden harjaaminen on hampaiden harjaamista. Siinä ei ole luonnostaan mitään hauskaa. Se on vain tarpeellista, tylsää ja toistuvaa, Coburn selittää SheKnows-sivustolla.

Äidin mukaan onkin käsittämätöntä ajatella, että jos hammasharjan varteen lisää hauskan kuvan, hampaiden pesusta tulee automaattisesti hauskaa ja lapset harjaisivat hampaitaan kauemmin. Äiti kritisoi myös hammastahnan makujen vaihtamista perinteisestä mintusta hattaran tai muun lapsia miellyttävän makuiseksi. Äidin mukaan se on haitallista, eikä missään nimessä ainakaan hauskaa.

Suurin osa aikuisuudesta ei ole hauskaa

Coburnin mukaan tämä ajatusmaailma ulottuu mainosmaailman ja tuotteiden myymisen lisäksi myös kouluun. Kertotaulun opettelemisesta yritetään tehdä hauskempaa lisäämällä vihkoon elefantteja ja pellejä. Vihko pakataan lopulta lastenelokuva-henkiseen reppuun.

– Valmistelemalla opiskelijoita, nuoria aikuisia ja jopa vanhempia aikuisia jatkuvaan hauskuuteen on epärealistista. Roskien vieminen ei ole hauskaa. Lattioiden peseminen ei ole hauskaa. Taulukoiden luominen ei ole hauskaa. Suurin osa aikuisuudesta ja työstä osoittautuu lopulta ei-hauskaksi.

Äiti toivookin, että lapsille voitaisiin opettaa taitoja tavalla, joka tuottaisi heille aitoa tyydytystä tarrojen sijaan.

– Niille meistä, jotka eivät välitä käyttää kirkkaankeltaisia vaatteita, tanssia ja laulaa vitamiinien oton yhteydessä, se on vain yksi kulaus ja se on siinä, Coburn toteaa.

Lähde: SheKnows 

***

Lue myös:

    Uusimmat