Äiti syytteessä 16-vuotiaan autistisen tyttärensä murhasta USA:ssa – taustalla julmaa kuritusta

Yhdysvalloissa Missourin osavaltiossa Rebecca Ruud on syytettynä 16-vuotiaan tyttärensä murhasta. Tyttären luut löydettiin maatilalla sijainneesta polttokuopasta.

Savannah Leckie ilmoitettiin kadonneeksi viime kuun lopussa. Hän asui Longrunissa Missourissa äitinsä ja tämän uuden puolison kanssa. Elokuun neljäs päivä viranomaiset löysivät nuoren naisen luut Rebecca Ruubin maatilalta.

Rikosteknisen tutkimuksen perusteella luiden todettiin kuuluvan tytär Savannah'lle.

Rikkonainen lapsuus

Rebecca Ruud oli antanut tyttärensä adoptioon tämän synnyttyä. Savannah eli adoptioäitinsä Tamile Leckie-Montaguen kanssa Minnesotan Twin Citiesissä aina viime vuoteen saakka.

Lecki-Montague otti marraskuussa 2016 yhteyttä biologiseen äitiinsä Ruudiin ja kysyi, voisiko tytär muuttaa hänen luokseen Missouriin. Syyksi hän kertoi, ettei Savannah tullut toimeen Lecki-Montaguen uuden poikaystävän kanssa. Ruud suostui ja tyttären edunvalvonta siirtyi hänelle.

Savannahin muutettua Missouriin hän siirtyi kotiopetukseen ja valaehtoisen todistuksen mukaan hänellä "ei ollut lähes lainkaan sosiaalisia kanssakäymisiä". Tytöllä oli diagnosoitu lievä autismi.

Rebecca Ruudin ex-poikaystävä Buddy Smart kertoi tutkijoille, että äiti oli kurittanut lastaan laittamalla hänet ryömimään sikolätissä ja pakottanut tytön peseytymään lammessa. Ruud on tunnustanut teot.

Äiti kertoi myös, että Savannahin viilleltyä itseään yrittäen itsemurhaa pakotti hän tytön rangaistukseksi hieromaan haavoja päivittäin alkoholilla ja suolalla.

Syytelista kertoo karua tarinaa

Oikeusistuimen mukaan hampaat, lihamylly, veitsi ja 26 pulloa lipeää, syövyttävää emästä, löydettiin etsinnöissä syrjäiseltä tilalta. Luiden palasia ja hampaat löydettiin alle 400 metrin päässä Ruudin ja hänen puolisonsa kotia.

Äiti ja poikaystävä avioituvat samana päivänä, kun löydöt tehtiin.

Rebecca Ruudia kohtaan on nostettu syytteet ensimmäisen asteen murhasta, toisen asteen murhasta, törkeästä murhasta sekä lukuisia syytekohtia lapsen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä.

Hän on myös syytettynä ruumiillisen todistusaineiston manipuloimisesta ja ruumiin hylkäämisestä, Ozarkin piirikunnan syyttäjä John Garrabrant kertoo.  Vielä ei ole tietoa mahdollisista muista syytetyistä.

Rebecca Ruud on vangittuna piirikunnan vankilassa.

Asiasta uutisoi CBS News.

Lue myös:

    Uusimmat