Äiti ja vauva kuolivat keisarinleikkaukseen

Äiti ja vauva ovat kuolleet keisarinleikkaukseen Pietarsaaren sairaalassa. Tapaus sattui eilisaamuna.

Österbottens Tidning -lehden mukaan äiti oli tullut sairaalaan normaaliin synnytykseen edellisenä iltana. Yön aikana vauvan elintoiminnot heikkenivät, jolloin päädyttiin keisarinleikkaukseen.

Myös äidin tila heikkeni jo leikkausvalmistelujen aikana. Lapsi oli tajuton syntyessään, eikä henkilökunta pystynyt elvyttämään äitiä eikä lasta.

Samassa sairaalassa kuoli nuori äiti keisarinleikkaukseen myös viime elokuussa.

Keisarinleikkaukseen menehtyminen on Suomessa äärimmäisen harvinaista, sanoo Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (HYKS) naistentaudeista ja synnytyksista vastaava ylilääkäri Maija Haukkamaa.

- Joka neljäs synnytys Suomessa tehdään HYKS:issä, ja tällä alueella voi mennä viisi tai kymmenen vuotta niin, ettei kukaan menehdy keisarinleikkaukseen.

Koko maassa voi Haukkamaan mukaan kulua vuosi niin, ettei kukaan kuole keisarinleikkauksessa.

Viime syksynä synnytysten keskittäminen nousi jälleen puheenaiheeksi uuden terveydenhoitolain valmistelun myötä. Yhdeksän pikkukaupungin johtajat vetosivat peruspalveluministeri Paula Risikkoon (kok.) kaupunkiensa sairaaloiden synnytysosastojen puolesta. Joukossa oli myös Pietarsaari.

Uudessa terveydenhuoltolaissa esitetään sairaanhoitopiirien yhteistyön lisäämistä, mutta sosiaali- ja terveysministeriö ei ole lakkauttamassa lailla synnytyksiä alle 150000 asukkaan kaupungeista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat