Aisti omistajansa itsetuhoisuuden – sankarikoira pelasti masentuneen miehen hengen

Kuusivuotias koira aavisti omistajansa aikeet ja päätti toimia estääkseen hänen suunnitelmansa. 

Nuori mies Byron Taylor oli joutunut syvän masennuksen kouriin parisuhteen päättymisen myötä, ja elämänhalunsa menettänyt mies oli jopa harkinnut itsemurhaa. 

Eräänä päivänä mies päätti toteuttaa suunnitelmansa ja ryhtyi jo kirjoittamaan jäähyväisviestiä perheelleen. Miehen suunnitelmien toteutumisen esti kuitenkin miehen rakas koira Geo, joka oli aavistanut omistajansa kauheat aikeet. 

Viimeiset hetket onnellisina yhdessä

Koira oli tarttunut miehen valmistelemaan hirttosilmukkaan ja piti sitä suussaan eikä päästänyt irti. Aluksi mies luuli, että koira halusi leikkiä, mutta mitä kovemmin mies yritti saada köyttä takaisin, sitä kovemmin 6-vuotias bullmastiffi murisi. Taylor oli asiasta hämmentynyt, sillä hänen lempeä koiransa murisi tuskin lainkaan. 

Pian hän ymmärsi, että koira oli aavistanut hänen aikeensa ja päättänyt estää suunnitelmaa toteutumasta. Ilman tarkkaavaista koiraa Taylor ei välttämättä olisi enää elossa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Koiransa toiminnasta kiitollinen mies joutui kuitenkin kokemaan vaikeita hetkiä pian uudelleen, kun Geon aivoista löydettiin syöpäkasvain, joka oli ehtinyt levitä sen luihin ja lihaksiin. Koira oli pelastanut Taylorin hengen, ja nyt oli miehen vuoro yrittää pelastaa Geon elämä.

Hoidoista huolimatta miehen oli hyväksyttävä se tosiasia, että hänen paras ystävänsä tulisi menehtymään. He viettivät viimeiset yhteiset hetkensä parhaalla mahdollisella tavalla luoden ainutlaatuisia muistoja.

Vaikka Taylor onkin surullinen koiransa kohtalosta, hän on edelleen hyvin kiitollinen siitä, että hänellä oli mahdollisuus tutustua uskolliseen lemmikkiinsä, jonka ansiosta hän on elossa.


Lähde: LittleThings 

Lue myös:

    Uusimmat