Airbusin ongelmat vaikuttavat myös Patriaan?

Eurooppalainen lentokoneteollisuus on ajautunut sekasortoon, kun matkustajakonevalmistaja Airbus kertoi A380-superjumbonsa myöhästyvän edelleen aikataulustaan.

Suomalainen Patria valmistaa komposiittiosia edelleen myöhästyvään superjumboon. Patrian johtaja Seppo Seppälä kertoi, ettei voimassa olevaan komponenttien toimitussopimukseen ole tullut ainakaan vielä muutoksia. Viimeisin toimitus Airbusille on juuri lähtenyt, ja seuraava on vuorossa kuukauden vaihteessa.

Seppälä arvioi, että Airbusilta tulee uudet ohjeet mikäli yhtiön superjumbo-ohjelma viivästyy. Eri komponenttien läpimenoaika vaihtelee tuotannossa, joten mahdolliset muutokset aikatauluissa vaikuttavat alihankkijapalettiin eri tavoin, hän kuitenkin huomautti.

Lentoyhtiöt ärähtivät Airbusille

Kriisi puhkesi, kun Airbus kertoi myöhään tiistai-iltana A380-koneen toimitusten viivästymisestä. Airbus kertoi pyrkivänsä luovuttamaan ensimmäisen superjumbon aikataulun mukaisesti Singapore Airlinesille tämän vuoden loppuun mennessä, mutta siitä eteenpäin toimitukset viivästyvät 6-7 kuukaudella tuotannon pullonkaulojen vuoksi.

Lentoyhtiöt ärähtivät heti. Singapore Airlines ja ainakin Airbusin suurin asiakas Emirates ja Malaysia Airlines kertoivat tarkastelevansa uudelleen eurooppalaisvalmistajan kanssa tekemiänsä sopimuksia.

Taustalla väijyvät Pekingin vuoden 2008 olympiakisat, joista lentoyhtiöt toivoivat kultakaivosta 555-paikkaisten superjumbojen avulla.

Viivytykset lyövät arviolta noin kahden miljardin euron loven emoyhtiö EADS:n tileihin ensi vuodesta lähtien, sillä lentoyhtiöillä on sopimuksissaan sanktiopykälät viivytysten varalta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat