Aira Samulin -ikivirkeä ilopilleri

Aira Samulinin elämä on täynnä naurua, viihdetaidetta ja tanssia. Pitkän elämäntyön suomalaisessa viihteessä tehnyt punapää on kokenut kuitenkin myös elämän nurjan puolen toisen maailmansodan myötä.

Aira Samulin tuo ihmisille mieliin monenlaisia ajatuksia. Jotkut näkevät hänessä yliviriilin supermummon, mutta useille Samulin edustaa positiivisuuden ja elämänhalun ruumiillistumaa. Elämänhalua Samulinista todella pursuaakin, sillä suomalaisen tanssin pioneeri täyttää tilan kuin tilan iloisella äänellään.

Samulinin elämä ei kuitenkaan aina ole ollut helppoa. Talvisodan syttyessä 12-vuotias tyttö oli kovan paikan edessä; sotilasuran valinnut isä joutui rintamalle ja mielenterveysongelmista kärsivä äiti sekä Samulinin nuoremmat sisaret jäivät käytännössä hänen vastuulleen. Samulinin isä kaatui jatkososodassa Airan ollessa vasta 14-vuotias. Siitä lähtien Samulin on elättänyt itsensä.

Samulin on seurannut viimeaikoina kiivaana käynyttä Karjala-keskustelua suurella mielenkiinnolla, sillä hän vietti lapsuutensa Viipurissa sekä Suojärven pitäjässä sijaitsevassa Hyrsylän mutkassa.

Tanssin viemää

Samulin lumoutui tanssista lopullisesti Fred Astairen elokuvien kautta, joita hän livahti katsomaan serkkunsa avustuksella. Näiden elokuvien myötä nuori punapää hioi esiintymistaitojaan sekä tutustui steppauksen saloihin.

Vähitellen Samulin huomasi olevansa etevä tanssija ja 18-vuotiaana hän perusti tanssikoulun kumppaninsa kanssa Helsinkiin. Samulinista tuli nuori yrittäjä ja hänen kohtalonsa tanssin parissa oli sinetöity.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat