Air Finlandin matkustajat elävät maailmalla epätietoisuuden vallassa

Eilen konkurssiin ajautuneella Air Finlandilla on eri kohteissa Eurooppaa yhä yli tuhat matkustajaa. Espanjan Fuengirolassa lomaileva Maija Niskakangas kuuli konkurssista ystäviltään Suomesta.

– Me ei olla vieläkään saatu mitään tietoa Air Finlandin puolelta. Saavuin tänne reittilennolla viikko sitten, ja paluulennon oli tarkoitus olla huomenna torstaina. Me ollaan täällä täysin nettiuutisoinnin varassa ja tänään päätettiin, että nyt on pakko rueta selvittämään paluulentoa. Yritin soittaa Air Finlandin toimistoon Suomeen, josta tuli vain tieto, ettei se ole enää toiminnassa. Sitten soitin Madridiin Suomen konsulaattiin, josta sanottiin että reittilentolaisten pitää buukata uudet lennot itse, Niskakangas kertoo.

Maija Niskakangas on onnellinen siitä, ettei hänellä ole pakottavaa tarvetta olla Suomessa jonain tiettynä päivänä. Mutta mielellään hän matkustaisi takaisin kotiin vielä tämän viikon aikana.

– Lennot alkavat monin paikoin olla buukattuja. Suoria lentoja ei juurikaan enää ole tai sitten hinta on tähtitieteellinen. Ainoa ratkaisu on ottaa sellaiset lennot, jossa on useampia vaihtoja ja odottelua.

Eniten Niskakangas kritisoi Air Finlandin tiedottamista.

– Minua ja siskoani ihmetyttää se, ettei Air Finland lähettänyt mitään tietoa tänne. Heillä on kuitenkin meidän yhteystiedot. Luulisi, ettei olisi liikaa vaadittu että sieltä jonkinlainen viesti tulisi.

Egyptissä tieto tuli ruokapöytään

Finnmatkojen kautta Egyptissä lomaileva Kaarton perhe sai tiedon konkurssista tekstiviestillä myöhään illalla.

– Aika rauhallisin mielin me tieto otettiin. Ensi viikon maanantaina olisi tarkoitus lähteä kohti Suomea. Ei tämä loma ainakaan vielä ole mihinkään muuttunut, vaikka tietoa lennoista odotetaan koko ajan, Mika Kaarto kertoo.

Myös saman hotellin muut suomalaisturistit ovat ottaneet tiedon rauhallisesti vastaan.

– Ainakin meidän hotellilla on rauhallista. Nyt me kaikki luotetaan siihen, että ensi maanantaina päästään Suomeen toisen lentoyhtiön kautta. Täytyy myöntää, että uutinen konkurssista oli yllättävä. Olen onnellinen siitä, että me päästiin kuitenkin matkalle, sillä muutoin pettymys olisi ollut perheelle kova. Onneksi emme varanneet tätä reissua ensi viikolle, Mika Kaarto miettii.

Katso Matias Åbergin juttu (Seitsemän uutiset 27.6.2012)

Lue myös:

    Uusimmat