Aiotko ostaa asunnon? - älä ota liian suurta lainaa

Asunnon ostamista harkitsevien kannattaa varautua korkotason reippaaseen nousuun, kertoo Nordea Pankin yksityistalouden ekonomisti Anu Numminen.

Hänen mukaansa suomalaisten onkin oltava tarkkoina laina-asioissa. Tärkeintä on asiakkaan maksukyky ja ettei laina ole liian suuri.

– Olemme Nordeassa tarkkoina lainan myöntökriteereissä. Teemme asiakkaalle stressitestit kuudella prosentilla, joka on huomattavasti korkeampi kuin tämänhetkinen korkotaso, Numminen kertoi MTV3:n Huomenta Suomessa.

Euroopan velkakriisi riehuu vieläkin hurjana, mutta se ei vielä vaikuta merkittävästi Suomen talouteen ja sitä kautta suomalaisten työpaikkoihin. Työpaikkojen säilymisellä onkin oleellinen merkitys suomalaisten asunnonomistajien velanmaksukykyyn.

– Palkkatuloilla asuntolainoja ihmiset yleensä maksavat, Numminen huomauttaa.

Työttömyysaste laski viime kuussa 8,4 prosenttiin eli 0,4 prosenttiyksikköä viime vuoden kesäkuusta. Työttömiä oli Tilastokeskuksen mukaan 237000 eli 11000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Asuntojen hintakehitys rauhoittuu

Numminen uskoo, että asuntojen hintapaineet ovat hellittämässä, koska korkotaso on nousemassa.

– Pääkaupunkiseudulla ei ainakaan ole nousupaineita. Muualla Suomessa nousu tasaantuu ja hinnat lähtevät jopa laskuun.

Katso Nordea Pankin yksityistalouden ekonomistin Anu Nummisen haastattelu: (Huomenta Suomi 27.7.2011)

Lue myös:

    Uusimmat