Aikuiskoulutusrahat halutaan siirtää kouluilta opiskelijoille

Aikuisopiskelijat voisivat tulevaisuudessa saada merkittävän osan aikuiskoulutukseen tarkoitetuista rahoista suoraan omalle tililleen, ehdottaa Kalevi Sorsa -säätiö. Säätiö julkaisi tänään aikuiskoulutusta käsittelevän raportin.

Raportin mukaan aikuiskoulutusta voitaisiin parantaa antamalla yksilölle enemmän mahdollisuuksia valita itselleen hyödyllisiä kursseja. Tätä nykyä valtio tukee aikuiskoulutusta pääsääntöisesti antamalla rahat suoraan oppilaitoksille.

Raportti ehdottaa, että koulujen tukea vähennettäisiin ja raha annettaisiin koulutukseen korvamerkittynä jokaisen suomalaisen henkilökohtaiselle koulutustilille. Rahaa voisi käyttää esimerkiksi ammatilliseen tai sivistävään koulutukseen.

Koulutustilin olisi tarkoitus kannustaa aikuiskoulutukseen ja tehdä koulutustuki näkyvämmäksi.

Koulutustilin varsinaisena tavoitteena olisi parantaa opintielle haluavan valinnanvaraa. Lisäksi sen toivottaisiin auttavan koulutuksen ulkopuolelle jääneitä saamaan kiinni koulutusmahdollisuuksista.

Raportin kirjoittajat arvioivat julkaisutilaisuudessa, että aikuiskoulutusta käyttävät lähinnä jo valmiiksi koulutetut ja muutenkin hyväosaiset ihmiset.

Raportti on osa Kalevi Sorsa -säätiön Osaamisyhteiskunta kaikille -hanketta. Sen julkaisu liittyy myös tällä hallituskaudella käynnistyneeseen aikuiskoulutuksen Akku-projektiin, jonka tarkoitus on uudistaa aikuiskoulutusta.

Aikuiskoulutukseen osallistuu noin 1,7 miljoonaa suomalaista vuosittain.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat