Aikuiset ja kouluikäiset sairastavat hinkuyskää luultua enemmän

Turkulaisen tutkijaryhmän vasta julkaistujen havaintojen mukaan hinkuyskää aiheuttavia tekijöitä on useita eri tyyppejä.

Hinkuyskä ei enää olekaan lähinnä pikkulasten sairaus, vaan tautia esiintyy luultua taajemmin myös aikuisten ja koululaisten keskuudessa. Nykyinen rokotuskäytäntö ei suojaa väestöä kaikilta taudinaiheuttajilta ja siksi tautia sairastetaan, vaikka 98 prosenttia suomalaisista on saanut hinkuyskärokotteen. Sairastumiseen vaikuttaa myös se, että kerran rokotuksessa saatu vastustuskyky heikkenee varsin nopeasti. Vuonna 1997 Suomessa diagnosoitiin laboratoriotestein 606 hinkuyskätapausta. Potilaista yli neljännes oli yli 20-vuotiaita.

Dosentti Jussi Mertsolan johtaman tutkijaryhmän mielestä etenkin koululaiset ja aikuiset tarvitsisivat hinkuyskän tehosterokotuksia. Niitä ei kuitenkaan voida tehdä nykyisellä rokotteella, vaan tarkoitukseen pitäisi kehittää uusi valmiste. Lisäksi tautia pitäisi ryhtyä tunnistamaan entistä enemmän uusien testien avulla. Tällöin taudin laatu saataisiin selville nopeasti ja antibioottihoito voitaisiin aloittaa sairauden varhaisessa vaiheessa.

Hinkuyskän oireita ovat puuskittainen kova yskä, runsas limaneritys ja osalla potilaista sisäänhengityksessä kuuluva vinkuva ääni. Hoitamaton hinkuyskä saattaa kestää jopa 2-3 kuukautta. Mikäli potilas on vauva tai vanhus, sairaus voi vaatia sairaalahoitoa.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat