Aikuisdiabeetikkojen hoidossa kohentamista

Aikuisiän diabeteksen hoito on Suomessa niin huonossa tilassa, että ilman tehotoimia tilanne uhkaa hajota käsiin. Diabetesliitto on aloittanut taudin ennaltaehkäisyyn ja hoidon kehittämiseen tähtäävän Dehko-ohjelman, jonka tärkeänä tavoitteena on saada ihmiset syömään terveellisesti ja liikkumaan säännöllisesti.

Insuliinia

Tähän asti aikuisiän diabeteksen hoitoon ei ole suhtauduttu taudin vaatimalla vakavuudella. Näin on käynyt siitä huolimatta, että tautiin liittyy vakavien lisäsairauksien, kuten sepelvaltimotaudin, vaara.
-Joka toisella aikuisiän diabeetikolla on hoitotasapaino hälyttävän huono, kertoo professori Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi Oulun yliopistosta huolestuttavasta nykytilanteesta. Hän tähdentää erityisesti ennaltaehkäisyn merkitystä. Ihminen kun voi itse vaikuttaa diabeteksen puhkeamiseen ja etenemiseen mm. terveellisellä ruokavaliolla ja riittävällä liikunnalla.

Myös riskien tunnistamisella ja hoidon aloittamisella mahdollisimman aikaisin on suuri merkitys.
-Aikuistyypin diabeteksen hoidossa on tärkeää saada kuntoon sekä verensokeritaso että kohonnut verenpaine ja veren rasva-arvot. Keinoina ovat elämäntapamuutokset ja lääkehoito. Diabeteksen hoitoa ja sen kehittämistä käsiteltiin tänään Diabetesliiton aluepäivillä Oulussa ja Jyväskylässä. Aluepäivät järjestettiin nyt ensimmäisen kerran.

Diabetes yleistyy

Aikuisiän diabeteksen hoidosta on lähivuosina kehkeytymässä terveydenhuollon mittavin ongelma. Tauti on todettu noin 140 000 suomalaisella, ja sairastuneiden määrän on arvioitu lisääntyvän peräti 70 prosenttia seuraavien kymmenen vuoden aikana. Viime vuosina aikuistyypin diabetes on yleistynyt selvästi keski-ikäisillä, mutta sitä sairastavien määrä kasvaa myös väestön vanhenemisen myötä. Vaikka kyse on aikuisiän diabeteksestä, siihen sairastuvat yhä nuoremmat. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tautia esiintyy jo parikymppisillä, jotka kärsivät ylipainosta.

Kun taudin hoitoa ja ennaltaehkäisyä saadaan kehitettyä, säästetään paitsi inhimillisiä myös taloudellisia kustannuksia. Diabetesliiton mukaan diabeteksen hoidon vuotuiset kokonaiskustannukset ovat nykyään yli 3,5 miljardia markkaa. Tästä summasta aikuisiän diabetes lohkaisee peräti 85 prosenttia.

Omenalihavuus vaarallisinta

Aikuistyypin diabetes kehittyy usein salakavalasti. Periaatteessa taudin voi saada kuka tahansa. Riski kuitenkin kasvaa, jos tautia esiintyy lähisuvussa. Aikuisiän diabeteksen merkittäviä riskitekijöitä ovat myös tuntuvat liikakilot ja liikunnan puute. Ne kun vähentävät elimistön insuliiniherkkyyttä. Huomiota tulisi erityisesti kiinnittää vyötärön ja lantion suhteeseen. Niin sanottu omenalihavuus viittaa sisäelinten ympärille kertyneeseen rasvaan. Naisilla hälytyskellojen pitäisi kilistä, jos vyötärö saavuttaa 90 sentin mitan. Miehillä hälyttävä raja on sata senttiä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat