Aikakauslehtimainonta hyvässä kasvussa

Aikakauslehtimainontaan käytettiin heinäkuussa 20,4 prosenttia enemmän rahaa kuin viime vuoden heinäkuussa. Kaikkiaan aikakauslehdissä mainostettiin heinäkuussa hieman vajaan viiden miljoonan euron arvosta, Aikakauslehtien liitosta kerrotaan.

Aikakauslehtimainonnan kehitys kääntyi myönteiseksi jo toukokuussa, kun kasvua edellisvuoteen verrattuna kertyi kolme prosenttia. Myös kesäkuussa kasvua kertyi kolmisen prosenttia.

-Odotettu käänne myönteiseen suuntaan näyttäisi olevan nyt käsillä, sanoo Aikakauslehtien Liiton toimitusjohtaja Matti Ahtomies.

Vuonna 2001 Suomen koko mediamainonta laski 5,4 prosenttia. Aikakauslehtimainonta väheni keskimääräistä vähemmän eli vain 3,3 prosenttia, joten sen markkinaosuus kasvoi. Viime vuosi oli aikakauslehdille yhdeksäs perättäinen markkinaosuuden kasvun vuosi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat