Aikainen kevät uhkaa metsämarjasatoa

Vähäluminen talvi ei vaikuta metsämarjojen satoon, rauhoittelee Metsäntutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Kauko Salo.

Hänen mukaansa talven olosuhteet voivat koitua varsinkin mustikan kohtaloksi, jos niukan lumipeitteen lisäksi on superkovia, 40 asteen pakkasia. Nyt tällaisia paukkupakkasia ei ole ollut.

- Metsämarjamme ovat aika kovia kavereita. Ne ovat tulleet tänne jääkauden jälkeen ja sopeutuneet Suomessa vallitsevaan kylmään ilmamassaan, Salo korostaa.

Hänen mukaansa tämä talvi on ollut metsämarjoille itse asiassa varsin suosiollinen. Myös viime syksy oli kohtalaisen hyvä, joten kukkanuput ovat hyvässä kunnossa.

Marjasadon jännittävät ajat ovat vielä edessä. Salon mukaan vasta toukokuun puoliväliin mennessä tiedetään, miltä tilanne alkaa näyttää.

- Nyt näyttäisi siltä, että kevät edistyy jo kovalla vauhdilla, eikä se ole ollut meidän metsämarjoillemme koskaan oikein hyvä asia. Mitä rauhallisemmin kevät tulee, sitä parempi, Salo sanoo 30 vuoden tutkijakokemuksella.

Aikainen kevät ei ole hyvä myöskään siksi, että talvehtivat hyönteiset, kuten kimalaiset, saattavat tulla maapiiloistaan liian aikaisin. Näillä hyönteisillä on keskeinen rooli mustikan pölytyksessä. 

Lue myös:

    Uusimmat