USA 2006. Ohjaus: Marc Forster. Käsikirjoitus: Zach Helm. Tuotanto: Lindsay Doran. Kuvaus: Robert Schaefer. Leikkaus: Matt Chesse. Musiikki: Britt Daniel, Brian Reitzer. Pääosissa: Will Ferrell, Emma Thompson, Dustin Hoffman, Maggie Gyllenhaal, Queen Latifa, Tony Hale. Kesto: 113 min.
Will Ferrell ja Emma Thompson ovat Marc "Finding Neverland" Forsterin draamakomedian epätodennäköinen mutta innoittunut parivaljakko. Molemmat pääsevät loistamaan tarinassa, jonka kekseliäs käsikirjoitus vetää vertoja viime vuosien parhaille jutunjuurille.
Aidosti outoa on nimensä veroinen tuttavuus. Zach Helmin kynäilemä komedia kertoo harmaasta verotarkastajasta, joka eräänä päivänä havahtuu päässään kuuluvaan kertojanääneen. Arkisia rutiineja kommentoiva naisääni saa nukkavierun Harold Crickin (Will Ferrell) hermostumaan pahemman kerran, kun tämä äkkiä ilmoittaa miehen kulkevan kohti ennenaikaista kuolemaa. Pian katsojalle paljastuu, että Haroldille vieras ääni kuuluu erakkokirjailija Karen Eiffelille (Emma Thompson), joka toisaalla pähkäilee uuden romaaninsa lopun kanssa.
Miten Haroldista tuli romaanihenkilö ja mistä lajityypistä hänen elämässään on oikein kysymys? Yksinäinen mies päätyy etsimään apua todelliselta tarina-asiantuntijalta, kirjallisuusprofessori Jules Hilbertiltä (Dustin Hoffman). Lähdön läheisyys herättää miehessä myös ennennäkemättömän elämänjanon, jonka vastustamattomaksi lähteeksi osoittautuu Haroldin asiakas, sokerileipuri Ana Pascal (Maggie Gyllenhaal).
Aidosti outoa on fantastisen hauska ja älykäs elokuva elämästä ja kirjallisuudesta. Näin terävää ja luovaa kerrontaa ei liian usein valkokankailla nähdä, tuskin koskaan. Uraansa vasta aloittelevan Helmin idea ja sen toteutus muistuttavat suuresti tämän hetken omaperäisimmän jenkkikäsikirjoittajan Charlie Kaufmanin (mm. Tahraton mieli, 2004) hallittua, hedelmällistä tajunnanvirtaa.
Paitsi sisällöltään myös muodoltaan omaperäinen Aidosti outoa onnistuu kaikkein vaikeimmassa, viihteen, kulttuurin ja inhimillisen lämmön yhteen saattamisessa. Arjen sattumukset rinnastuvat romaanitaiteeseen, jonka lainalaisuuksista Dustin Hoffman tarinoi osuvasti ja humoristisestikin. Harold etsii rakkautta ja onnea, mutta sallitaanko ne hänelle? Se, mikä kirjallisuudessa on ylevää, ei aina lämmitä arjessa tarpovan synkkää mieltä.
Vaikka edellinen ehkä taiteelliselta kuulostikin, ei Forsterin ja Helmin elokuvaa pidä erehtyä luulemaan liian vaikeaksi. Aidosti outoa ei mene missään vaiheessa yli hilseen, sillä se syöksyy suoraan sydämeen. Siitä pitävät huolen erinomaiset näyttelijät, joiden yhtä aikaa hupaisat, traagiset ja liikuttavat tulkinnat eivät hukkaa kokonaisuuden punaista lankaa missään vaiheessa.
Ferrellissä muhii hillityn epätoivon siemen, josta versoo elämän eksoottinen, epätodennäköinen kukka. Thompsonin eristäytynyt kirjailijakuuluisuus on sellaisenaan valmis legenda, arjesta vieraantunut elämän tirkistelijä, jonka neuroottiset maneerit ovat herkullista seurattavaa. Hersyvän Hoffmanin ohella on syytä kiittää myös Maggie Gyllenhaalin ihanaa Anaa, jossa Haroldin kaipuu lihallistuu aseista riisuvan ymmärrettävästi.
Teksti: Outi Heiskanen