Äidinmaidon myrkyt vähentyneet

Suomalaisessa äidinmaidossa on vuosi vuodelta yhä vähemmän jäämiä ympäristömyrkyistä. Terveyden ja hyvinvoinnin (THL) laitoksen mukaan erityisesti dioksiinien ja PCB-yhdisteiden pitoisuudet laskivat viidenneksen. Tulentorjuntakemikaaleina käytettävien PBDE-myrkkyjen määrä äidinmaidossa on puolittunut viimeisen vuoden aikana

THL:n johtava tutkija Hannu Kiviranta pitää tulosta ilahduttavana, koska myrkyillä on yhteyttä useisiin lasten kehityshäiriöihin.

– Dioksiinille on ollut yhteyttä pienten lasten kiillevaurioihin. Nyt kun pitoisuudet ovat laskeneet, tätä yhteyttä ei enää ole havaittu. Koe-eläintutkimuksissa dioksiinilla on todettu yhteyttä myös huuli- ja suulakihalkion syntymiseen ja hormonihäiriöihin.

Kivirannan mukaan tulentorjuntakemikaalit on liitetty tutkimuksissa oppimishäiriöihin ja ylivilkkauteen.

THL:n tutkimusten mukaan kehityshäiriöitä aiheuttavien myrkkyjen määrä ympäristössä on laskenut, koska niitä ei enää valmisteta tai valmistamista on ainakin rajoitettu.

– Suomalaisten kalan käyttö on muuttunut. Meillä syödään aiempaa vähemmän Itämeren kalaa ja enemmän käytetään kasvatettua kirjolohta tai muuta kalaa.

Kivirannan mukaan tekemistä kuitenkin vielä riittää. Imetysaikana ympäristömyrkkyjä saadaan enemmän kuin muuten keskimäärin tai imetyksen jälkeen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos selvitti äidinmaidon sisältämiä ympäristömyrkkyjä vuosina 2011 ja 2012. Äidinmaitonäyte pariltasadalta juuri synnyttäneeltä äidiltä Helsingistä, Kuopiosta ja Rovaniemeltä.

Lue myös:

    Uusimmat