Mainos

Äidinkielen ylioppilaskokeen uudistus tyrmätään

Äidinkielen ylioppilaskokeen uudistus vaarantaa lukiolaisten oikeusturvan, sanovat opettajat. Äidinkielen opettajain liitto katsoo, että koetta yritetään uudistaa mahdottomassa aikataulussa.

Uusi koe on määrä ottaa käyttöön keväällä 2015. Se pitäisi saada valmiiksi jo ennen koulujen alkua syksyllä. Uusien lukiolaisten on tiedettävä, millainen loppukoe heillä on.

– Kokeen pitäisi olla käytössä myös ennen lukion uusia opetussuunnitelmia, joiden pohjalta koe tehdään, sanoo liiton puheenjohtaja Minna Harmanen.

Mitään varmaa uuden kokeen sisällöstä ei vielä tiedetä. Sillä pyrittäisiin mittaamaan nykyistä paremmin yleissivistystä, tiedon käsittelytaitoa ja kykyä arvioida tiedon pätevyyttä.

Uudistus on kirjattu hallitusohjelmaan. Hallitusneuvos Eeva-Riitta Pirhonen opetusministeriöstä sanoo, että lukion tavoitteiden toteutumista halutaan mitata nykyistä paremmin.

Opetusministeri Jukka Gustafssoniin (sd.) ovat vedonneet opettajien lisäksi jo ylioppilastutkintolautakunnan äidinkielen sensorit, Suomen lukiolaisten liitto ja Suomen rehtorit.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.