Äidin puukottamisesta kahdeksan vuotta vankeutta

Tuomitun lähiomaiset eivät vaatineet pojalle oikeudessa rangaistusta. Omaiset kertoivat oikeudessa, että ilmapiiri oli ollut kotona ahdistava ja arvaamaton.

Äitinsä puukottanut nuorukainen on tuomittu kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen Lohjan käräjäoikeudessa. Tuomio tuli alentuneesti syyntakeisena tehdystä murhasta sekä muutamista pienemmistä rikoksista.

19-vuotias nuorukainen surmasi äitinsä yli viidelläkymmenellä puukoniskulla maaliskuussa Lohjalla. Surmatyötä edelsi äidin ja pojan riita jätepaperista.

Riita syntyi sen jälkeen, kun pojan olisi pitänyt viedä paperiroskia keräykseen, mutta hän heittikin ne naapurin pihalle. Kun äiti sai tietää asiasta, hänen pinnansa kiristyi.

Riita kärjistyi kotitalossa niin pahaksi, että nuori mies tarttui kahteen keittiöveitseen ja löi äitinsä niillä hengiltä.

Poika myönsi veriteon heti ensimmäisissä kuulusteluissa ja kertoi surmanneensa viisikymppisen äitinsä. Hän kuitenkin kiisti syyllistyneensä murhaan.

Nuorukainen kertoi oikeudessa pelänneensä äitiään, joka oli hänen mukaansa solvannut, lyönyt ja uhkaillut häntä useita kertoja aiemmin.

Poika sanoi äidin uhanneen häntä jätepapeririidan yhteydessä ensin sanallisesti ja sitten iskemällä veitsellä kohti mahaa. Nuorukaisen onnistui väistää, ja veitsi osui kämmeneen.

Poika kertoo olleensa varma, että äiti tappaisi hänet sinä päivänä. Veitsen nuorukainen otti keittiöstä ennen veritekoa "turvakseen". Nuorukainen selitti surmanneensa äitinsä järkytys- ja pelkotilassa.

Omaiset huolestuivat hiljaiselosta

Surmattuaan äitinsä poika raahasi ruumiin makuuhuoneen lattialuukusta entiseen uima-allasastiaan, huuhteli veitsiä, vaihtoi vaatteet ja peitteli verijälkiä.

Nuorukainen vietti iltaa huoltoasemalla pelaamassa, minkä jälkeen hän yöpyi kodin varastossa. Poika kulutti aikaa myös kavereiden luona.

Surmatyö paljastui, kun hiljaiselosta huolestuneet omaiset menivät asunnolle ja löysivät sieltä verijälkiä. Poliisi kutsuttiin paikalle, ja äiti löytyi kuolleena.

Suurperheen kuopus asui äitinsä kanssa asunnossa kaksin. Poika oli lopettanut aiemmin ammattikoulun ja lähtenyt pois kotoa. Taloudellinen tilanne kuitenkin pakotti hänet palaamaan takaisin kotiin viime vuoden elokuussa.

Tuomitun lähiomaiset eivät vaatineet pojalle oikeudessa rangaistusta. Omaiset kertoivat oikeudessa, että ilmapiiri oli ollut kotona ahdistava ja arvaamaton.

Poika anasti veriteon jälkeen äidiltään lompakon ja pankkikortin. Hän nosti äidin tililtä rahaa ja hankki muun muassa auton, jonka kuljettamiseen hänellä ei ollut oikeutta.

Tuomio näpistyksestä, maksuvälinepetoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta tulivat näistä teoista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat