Äidin lihavuus vaarallista sikiölle

Ylipaino ja liikalihavuus ovat nousemassa tupakointia suuremmaksi raskauden riskitekijäksi. Lihavilla odottajilla on muita enemmän erilaisia komplikaatioita.

Yhä yleistyvä nuorten naisten ylipaino ja liikalihavuus on nousemassa tupakointia suuremmaksi raskauden riskitekijäksi, todetaan tuoreessa ruotsalaistutkimuksessa. Lihavuus aiheuttaa pahimmassa tapauksessa niin vaikeita komplikaatioita, että vauva menehtyy.

Sekä tupakointia että ylipainoa olisi ryhdyttävä ehkäisemään tehokkaasti, sanoo tutkimusta johtanut professori Sven Cnattingius Tukholman Karoliinisesta instituutista.

Tutkimuksessa vertailtiin 450000 synnyttäjän tietoja vuosilta 1992-97. Tuloksista ilmeni, että erilaiset komplikaatiot, jotka johtivat pahimmassa tapauksessa lapsen kuolemaan, olivat selvästi yleisempiä naisilla, jotka tupakoivat tai olivat ylipainoisia. Synnytys käynnistyi heillä useammin jopa viikkoja ennenaikaisesti. Tupakoinnin todettiin lisäksi lisäävän istukan irtoamisen vaaraa ja ylipainon diabeteksen ja raskausmyrkytyksen vaaraa.

Tiedelehti Seminars in Perinatologyn tuoreessa numerossa julkistetusta tutkimuksesta kertoi Upsala Nya Tidning -lehti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat