Äideistä parhain ehdolla Pohjoismaiden elokuvapalkinnolle

Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2006 elokuvapalkintoa tavoittelee yhteensä kymmenen elokuvaa Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Islannista.

Ehdokkaat Pohjoismaiden elokuvapalkinnon saajaksi on julkistettu. Suomesta ehdolle on asetettu jo lukuisia palkintoja niittänyt Klaus Härön ohjaama Äideistä parhain sekä Jouko Aaltosen dokumenttielokuva Kenen joukoissa seisot.

Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2006 elokuvapalkintoa tavoittelee yhteensä kymmenen elokuvaa Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Islannista. Palkinnon saaja julkistetaan 11. lokakuuta, ja palkinto luovutetaan Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä Kööpenhaminassa 1. marraskuuta.

Palkinto on suuruudeltaan noin 47 000 euroa, ja se jaetaan tasan ohjaajan, käsikirjoittajan ja tuottajan kesken.

Kaikkien Pohjoismaiden edustajista koostuva palkintolautakunta on valinnut kaksi elokuvaa kustakin maasta. Suomalaiselokuvien lisäksi ehdolla ovat Tanskasta Susanne Bierin ohjaama Efter brylluppet (After the Wedding) sekä Christoffer Boen Offscreen. Islannista palkintoa tavoittelevat Arni Olafur Asgeirssonin ohjaus Blothbönd (Thicker than Water) sekä Baltasar Kormakurin ohjaama A Little Trip to Heaven.

Norjan ehdokkaat puolestaan ovat Christopher Nielsenin animaatioelokuva Slip Jimmy fri (Free Jimmy) sekä Jens Lienin ohjaama Den brysomme mannen (The Bothersome Man). Ruotsin palkintoehdokkaat ovat Björn Rungen ohjaama Mun mot mun, jota esitetään Suomessa nimellä Suusta suuhun, sekä Josef Faresin ohjaus Zozo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat