Ahvenanmaalla kaivattaisiin sadetta, muualla ei

Maaseutukeskusten liiton kasvutilanneraportti kertoo kummia: Ahvenanmaalla kaivattaisiin sadetta. Muualla Suomessa sade on tehnyt tehtävänsä. Se on lisännyt kasvitauteja, pehmentänyt peltoja ja vaikeuttanut heinäntekoa. Kasvien kehitys on keskimäärin viikon normaalista myöhässä. Viime vuonna tähän aikaan kasvu oli viikon normaalista edellä.

Ruis, syysvehnä ja ohra ovat monin paikoin pahasti laossa. Perunan satotoiveet näyttävät monin paikoin heikoilta tai välttäviltä. Jäykillä savimailla sekä alavilla mailla vihannekset eivät ole lähteneet kunnolla kasvuun.

Syysviljat ovat tuleentumassa, mutta kaura ja ohra ovat vielä aivan vihreitä. Rukiin ja syysvehnän puintiin päästään jo tällä viikolla, jos säät sallivat. Aikaisimpia ohria päästäneen Etelä-Suomessa puimaan ensi viikolla, mutta aikaisia kauroja vasta elo-syyskuun vaihteessa. Suurimmassa osassa maata aikaisimpien kaurojen puinti siirtyy syyskuuhun. Kevätvehnää ja rypsiä päästään ilmeisesti puimaan syyskuun alkupuoliskolla.

Lakorukiista ei ehkä leipäviljaksi

Ruiskasvustot ovat aivan laossa Varsinais-Suomen sisämaassa. Turunmaan ja Uudenmaan rannikolla, Satakunnassa, Päijät-Hämeen ja Pirkanmaan maaseutukeskusten alueilla kaksi kolmasosaa rukiista on laossa, Keski-Pohjanmaalla runsas puolet. Ruissadosta odotetaan normaalia tai hyvää muualla paitsi Hämeen ja Kainuun maaseutukeskuksen alueella. Niissä ruista tuntuu tulevan vain välttävästi. Lakoisissa kasvustoissa sadon leipäviljakelpoisuus on uhattuna.

Syysvehnäkin on laossa Varsinais-Suomen sisämaassa. Uudellamaalla ja Satakunnassa yli puolet syysvehnästä on laossa. Muualla syysvehnän tilanne on parempi ja sadosta odotetaan hyvää tai normaalia. Jos sateet jatkuvat, syysvehnästä tuskin leivotaan leipää. Ohra on pahimmin laossa Satakunnassa, Varsinais-Suomen sisäosissa ja Hämeen maaseutukeskuksen alueella. Etelä-Pohjanmaalla puolet ohrasta on laossa.

Satonäkymät vaihtelevat jopa lohkoittain. Läpäisevillä mailla ohra voi hyvin, tasaisilla savimailla heikommin. Hyvää satoa odotellaan Varsinais-Suomessa, Uudenmaan rannikolla, osassa Satakuntaa, Päijät-Hämeessä ja Etelä-Karjalan maaseutukeskuksen alueella. Huonoa ohrasatoa ounastellaan Pohjois-Satakuntaan, Pohjois-Savoon ja Pohjois-Pohjanmaalle. Kasvuston kärsivät taudeista ja jyvän koko on jäänyt pieneksi ja tilavuuspainoltaan alhaiseksi.

Kevätvehnän tilanne näyttää jopa hieman normaalia paremmalta. Sateiden jatkuessa uhkana ovat märässä viihtyvät kasvustotaudit ja tuleentumisen myöhästyminen. Kaurankaan laita ei ole hullummin paitsi Pohjois-Pohjanmaalla, jossa satonäkymät jäävät heikoiksi. Kaurasadosta saataneen enimmäkseen normaali tai hyvä, vaikkakin Uudenmaan rannikolla ja Satakunnassa kolmannes kaurasta on laossa.

Rypsi on laossa Hämeen ja Päijät-Hämeen maaseutukeskuksen alueilla, Uudellamaalla, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Hyvää sadosta odotetaan vain Päijät-Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaan maaseutukeskuksen alueella.

Säilörehun toinen korjuu on hidastunut sateiden takia. Yli puolet sadosta on korjattu Pirkanmaan ja Hämeen maaseutukeskusten alueilla. Neljännes sadosta on korjattu Satakunnassa, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maaseutukeskusten alueilla, Kainuussa viidennes. Muualla korjuuta on vasta aloiteltu. Toinen sato on määrältään hyvä tai normaali. Sadon laatu vaihtelee hyvästä välttävään. Kuivaa heinää on jäänyt tekemättä varsinkin Keski-Pohjanmaalla. Laidunten ja odelmien kasvu on enimmäkseen hyvää tai normaalia, kunto vaihtelevaa.

Lue myös:

    Uusimmat