Mainos

Ahvenanmaa miettii Amsterdamin sopimuksen kaatamista

Ahvenanmaalla harkitaan Amsterdamin sopimuksen uhkaamista, jotta maakunta saisi itselleen paikan EU-parlamentissa. Ajatuksen oman paikan vaatimisesta on tuonut jälleen esille Ahvenanmaan kansanedustaja Gunnar Jansson. Ahvenanmaan käräjät on saanut Ahvenanmaan maakuntahallituksen tiedonnanon asiasta ja lähetekeskustelu on tarkoitus pitää 20. maaliskuuta.

EU:n perussopimusta uudistava Amsterdamin sopimus määrää EU-parlamentin jäsenmäärän katoksi 700, jotta jäsenmäärä ei paisuisi liikaa EU:n laajentuessa. Nyt edustajia on 626, joten uusien maiden tulo johtaa siihen, että nykyiset jäsenmaat joutuvat vähentämään edustajanpaikkojaan.

Ahvenanmaan maakuntahallitus katsoo siitä huolimatta, että maakunnalla olisi oltava oma paikka EU-parlamentissa. Näin korvattaisiin Ahvenanmaan menettämä suvereniteetti, kun Ahvenanmaan lainsäätäjät EU-jäsenyyden myötä luovuttivat osan lainsäädäntövaltaansa EU:lle.

- Suomen paikkamäärä saattaa laskea noin kahteentoista, ja silloinhan on aivan selvä, ettei RKP ikinä saa edustajaansa läpi. Suomi on kuitenkin kaksikielinen maa ja sen pitää näkyä myös EU-parlamentissa, Jansson perustelee.

Ratifioinnin aikana maakuntahallitus yrittää painostaa valtiovallalta lupausta, että Suomi varaa yhden EU-parlamenttipaikan Ahvenanmaalle, todetaan maakuntahallituksen tiedonannossa. Siinä nostetaan myös esiin mahdollisuus olla hyväksymättä Amsterdamin sopimusta. Maakuntahallitus olettaa, että sopimus voidaan saattaa voimaan Suomessa ilman Ahvenanmaan hyväksyntää, mutta Janssonin mukaan tämä ei pidä paikkaansa.

Jansson huomauttaa, etteivät varaumat ole mahdollisia, vaan kaikkien jäsenmaiden on hyväksyttävä Amsterdamin sopimus. Muuten sopimus on neuvoteltava uudelleen.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.