Mainos

Ahtisaari Venäjän kriisistä

Presidentti Martti Ahtisaaren mukaan Venäjä voi nousta nykyisestä kriisistään vain tekemällä yhteistyötä muun maailman ja eritoten Euroopan kanssa. EU:n olisikin nyt kiinnitettävä huomionsa Venäjään, kirjoittaa Ahtisaari International Herald Tribune -lehdessä.

Ahtisaari selvittää kirjoituksessaan EU:n Pohjoinen ulottuvuus -aloitetta, jonka valmistelussa Suomi on ollut olennaisesti mukana. Ahtisaaren mukaan Venäjällä on selvät edellytykset nousta kriisistä. Hän pitää kuitenkin esimerkiksi rehottavaa rikollisuutta vaarana demokratialle ja toimivalle markkinataloudelle. Ahtisaaren mielestä sekä EU että Venäjä hyötyvät, jos kummatkin pitävät ovensa auki.

-Euroopassa on olemassa luonnollinen riippuvuussuhde. Tästä on esimerkkinä energia. Tulevina vuosikymmeninä EU on yhä enemmän riippuvainen energian, etenkin maakaasun, tuonnista. Venäjän pohjoisosassa taas on suuret kaasuvarannot, joiden ainoa mahdollinen markkina-alue on EU, Ahtisaari kirjoittaa. Suomi kannustaa Ahtisaaren mukaan EU:ta tukemaan Venäjän alue- ja paikallishallinnon kehitystyötä. Presidentin mukaan Venäjä on kehittymässä kohti todellista liittovaltiota, jonka hallinnollisilla alueilla on yhä enemmän valtaa. Virosta, Latviasta ja Liettuasta tulee EU:n jäseniä seuraavien kymmenen vuoden aikana, kirjoittaa Ahtisaari. Venäjän tulee hänen mukaansa kyetä luomaan niihin toimivat suhteet eurooppalaisessa hengessä.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.