Ahtisaari: Venäjä taivuteltavissa Kosovo-ratkaisuun

Venäjä on vaatinut jatkoneuvotteluja ennen kuin YK:n turvallisuusneuvosto ottaa kantaa Kosovossa asemaan.

YK:n erityislähettiläs Martti Ahtisaari uskoo järkkymättä, että Venäjä antaa vielä tukensa hänen Kosovo-suunnitelmalleen. Kosovon yhteysryhmän maiden edustajat kokoontuivat Lontoossa suljettujen ovien takana.

- Tämä on ainoa mahdollinen ratkaisu, jos haluamme ratkaista Kosovon ongelman, Ahtisaari sanoi toimittajille tapaamisen yhteydessä.

Ahtisaaren ehdotus antaisi serbimaakunnalle kansainvälisesti valvotun itsenäisyyden, jossa itsemääräämisen tunnuksina olisivat oma perustuslaki, lippu ja kansallislaulu. Kosovolla olisi myös oikeus liittyä kansainvälisiin järjestöihin kuten YK:hon.

Yhteysryhmään kuuluvat Britannian, Ranskan, Saksan, Italian ja Yhdysvaltojen lisäksi myös Venäjä, joka ainoana ryhmän jäsenenä vastustaa Ahtisaaren esitystä.

- Minun on äärimmäisen vaikea ajatella, että tämän päivän Venäjä lähettäisi maailmalle viestin - vastustamalla suunnitelmaa turvallisuusneuvostossa - jonka mukaan Slobodan Milosevicin kaltaiset diktaattorit voivat kohdella kansalaisia miten tahansa ja kätkeytyä itsemääräämisoikeutensa taakse, Ahtisaari pohdiskeli.

Hänen esityksensä on parhaillaan YK:n turvallisuusneuvostossa, jonka on määrä äänestää suunnitelmasta lähiaikoina.

Venäjä vastustaa Ahtisaaren ehdotusta Kosovon itsenäistymiseksi kansainvälisessä valvonnassa. Venäjä on vaatinut jatkoneuvotteluja ennen kuin YK:n turvallisuusneuvosto ottaa kantaa Kosovon asemaan.

(MTV3-STT-AFP-Itar-Tass-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat