Ahtisaari UPM-Kymmenen hallitukseen

Presidentti Martti Ahtisaari on hyväksytty odotetusti UPM-Kymmenen hallitukseen. Ahtisaari sai äänestyksessä annetuista äänistä 99,75 prosenttia, kun pienosakkaiden tukema, Suomen akatemian vanhempi tutkija Thomas Wallgrenia kannatti vain 0,25 prosenttia osakkeenomistajista.

Pienomistajien edustajan mukaan Ahtisaaren valinta hallitukseen on monella tavalla ongelmallinen, sillä valtion ja suuryrityksen päätöksentekoa ohjaavat täysin erilaiset intressit. UPM:stä kerrotaan, että Ahtisaaren ehdokkuutta on kritisoitu jo julkisuudessa. Siinä yhdistetään ongelmallisesti valtiollinen etu ja arvovalta yhteen monikansalliseen yhtiöön. UPM:n mukaan monikansallisen metsäyhtiön etu on eri asia kuin valtion etu.

Edes vastaehdokkaana ollut filosofian tohtori Thomas Wallgren ei ollut pettynyt 99,7-0,3-äänestystulokseen. Hänen mukaansa tärkeintä oli, että asiasta päästiin keskustelemaan. Wallgren lisäsi kokouksen jälkeen, että Ahtisaaren valintaa voi jopa kiitellä.

-Ahtisaari on harvoja suomalaisia vaikuttajia, jotka ovat perillä kehitysmaakysymyksistä, hän sanoi. Ahtisaaren valintaa vastustaneet pitivät ongelmallisena valtion edun ja yksittäisen yhtiön edun yhdistämistä. Kun esitys vastaehdokkuudesta tehtiin, Wallgren asettui eturiviin vuorineuvos Tauno Matomäen viereen.

Toinen uutena yhtiön hallitukseen valittu oli Pohjolan uusi toimitusjohtaja Matti Kavetvuo. Pääasiassa sama joukko esitti myös, että UPM-Kymmene keskeyttäisi puuostot Metsähallituksen mailta, joita viisi ympäristöjärjestöä ovat esittäneet suojeltavaksi Itä- ja Pohjois-Suomessa. Toisessa ehdotuksessa vaadittiin, että yhtiö varmistaisi metsiensä monimuotoisuuden nykyistä tiukemmilla ohjeilla. Kumpaakaan näistä esityksistä ei viety äänestykseen, vaan esittäjät tyytyivät siihen, että mielipide kirjattiin pöytäkirjaan.

UPM-Kymmenen liikevaihto kasvussa

UPM-Kymmenen liikevoitto ja liikevaihto ovat lähteneet alkuvuonna ripeään kasvuun. Toimitusjohtaja Juha Niemelän mukaan metsäteollisuustuotteiden kysyntä on ollut hyvä, ja UPM-Kymmenen tehtaiden käyttöaste on pysynyt korkeana. Niemelä kertoi UPM-Kymmenen yhtiökokouksessa tänään, että yhtiön operatiivinen liikevoitto ilman myyntivoittoja kasvoi tammi-helmikuussa viime vuoden vastaavasta ajasta huikeat 71 prosenttia 1,3 miljardiin markkaan.

UPM-Kymmenen liikevaihto oli tammi-helmikuussa 8,4 miljardia markkaa, 16 prosenttia viime vuoden vastaavaa jaksoa suurempi. Liikevoiton osuus liikevaihdosta parantui 15,2 prosenttiin vuodentakaisesta 9 prosentista.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat