Ahtisaari tyytyväinen Istanbulin kokoukseen

Presidentti Martti Ahtisaari sanoi tänään olevansa tyytyväinen Istanbulissa päättyneen Etyjin huippukokouksen tuloksiin.
-Meillä on kaikki syy tervehtiä kokouksen tuloksia myönteisessä hengessä, Ahtisaari sanoi lehdistötilaisuudessa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön 54 jäsenmaan päätettyä kaksipäiväisen kokouksensa.

Martti Ahtisaari

Ahtisaari piti merkittävänä sitä, että kokouksen poliittiseen julistukseen saatiin mukaan maininta, jonka mukaan kaikki osapuolet kannattavat poliittista ratkaisua Tshetsheniassa. Tshetshenia oli yksi keskeisiä asioita huippukokouksessa, joka torstaina kuuli presidentti Boris Jeltsinin omalla suulla Venäjän jo ennestään tunnetun kannan maan sotatoimista alueella. Ahtisaaren mukaan Jeltsin esitti hyvin oman puheenvuoronsa. Hän piti yllättävänä sitä, että Jeltsin ylipäänsä saapui kokoukseen, mutta ei yllättävänä, että tämä lähti niin nopeasti pois.
Ahtisaarella oli tilaisuus vaihtaa kuulumisia Jeltsinin kanssa eilen lounaalla, kun he istuivat vierekkäin. Keskustelu oli mm. koskenut Jeltsinin kahdenvälisiä tapaamisia huippukokouksen lomassa. Ahtisaari itse tapasi Istanbulissa YK:n pääsihteerin Kofi Annanin ja Saksan liittokanslerin Gerhard Schröderin. Hän kertoi myös vaihtaneensa ajatuksia Ranskan presidentin Jacques Chiracin kansa. Huippukokouksen tärkeimpänä antina Ahtisaari piti uutta Euroopan turvallisuuden peruskirjaa, joka on verrattavissa alkuperäiseen Etykin Helsingin päätösasiakirjaan vuodelta 1975. Uusi peruskirja vahvistaa Ety-järjestöä ja sen toimintakykyä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat