Ahtisaari: Turkmenistanin tulisi lähentyä muuta maailmaa

Turkmenistanin tulisi lähentyä kansainvälistä yhteisöä, arvioi presidentti Martti Ahtisaari eilen. Hän oli vierailemassa Turkmenistanissa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) lähettiläänä.

-Kehotan hallitusta käyttämään hyväkseen kansainvälisen yhteisön mahdollisuuksia, jotka he ovat jättäneet hyödyntämättä, sanoi Ahtisaari.

Ahtisaari tapasi vierailulla muun muassa paikallisia virkamiehiä ja maan ulkoministerin Rashid Meredovin. Keskustelut koskivat esimerkiksi oikeudenkäyntien avoimuutta ja tasapuolisuutta sekä Punaisen Ristin kansainvälisen komitean vankien olojen tarkastuksia. Lisäksi käsiteltiin viime aikoina yleistynyttä käytäntöä evätä Turkmenistanin kansalaisilta erikoisviisumit, joita he tarvitsevat matkustaakseen ulkomaille.

Etyjin aiemmin julkaisemassa raportissa arvosteltiin voimakkaasti Turkmenistanin presidenttiä Saparmurat Nijazovia. Häntä syytettiin sortotoimista, jotka seurasivat mahdollista vallankaappausyritystä viime marraskuussa. Raportissa epäiltiin, oliko presidentin autosaattuetta vastaan tehty hyökkäys todella salamurhayritys.

Raportissa käsiteltiin myös vähemmistöjen asemaa. Nijazov määräsi aiemmin kuluvana vuonna 2000 ihmistä muuttamaan asumattomille alueille. Muuttajat asuivat lähellä Turkmenistanin ja Uzbekistanin rajaa, jossa asuu enimmäkseen uzbekkeja.

Ahtisaari sanoi, että kansallisista vähemmistöistä Etyjissä vastaavan Rolf Ekeuksen vierailu Turkmenistaniin pitäisi järjestää mahdollisimman pian.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat