Ahtisaari: Trumpin valintaa ei auta kauhistella – USA halusi muutosta

Presidentti Martti Ahtisaari ei yllättynyt Donald Trumpin valinnasta Yhdysvaltain presidentiksi. Ahtisaari vietti viime viikon Bostonissa ja sai siellä asiantuntijoilta tietoa, jossa tulosta osattiin ennakoida.

Presidentti Martti Ahtisaaren mielestä on tärkeää, että valintaa ei lähdetä kauhistelemaan vaan ymmärretään, mitä Yhdysvalloissa tapahtuu. Hänen mukaansa Yhdysvalloissa haluttiin täydellistä muutosta, siirtymistä demokraattien hallinnosta republikaanien hallintoon.

Presidentinvaalien yhteydessä järjestettiin myös kongressin ja senaatin vaalit.

– Olen vuosien varrella tehnyt yhteistyötä sekä republikaani- että demokraattihallinnon kanssa. Ilman Yhdysvaltain tukea ei rauhanvälitystehtävistä tule oikeastaan mitään.

Ahtisaaren mukaan nyt pitää seurata tarkkaan, mitä tapahtuu seuraavan sadan päivän aikana. Silloin valitaan hallitus, vaihdetaan virkamieskuntaa ja nähdään, kenestä tulee ulkoministeri.

Rauhannobelisti ei hätkähdä myöskään sitä, että Venäjällä on juhlittu Trumpin valintaa.

– Kyllä heillä on oikeus juhlia, mitä haluavat.

Ahtisaari ei ole tavannut Donald Trumpia.

Virkamieskunnan vaihdos voi tietää Ahtisaarelle lisää matkoja Yhdysvaltoihin.

– Monet aikaisempien hallintojen ihmiset, joiden kanssa olen ollut yhteistyössä, häipyvät esimerkiksi yliopistoihin professoreiksi. Sitten saan puhelinsoiton, jossa pyydetään pitämään rauhanvälityksestä luento.

Presidentti Ahtisaari kommentoi Trumpin valintaa torstaina Tampereella nimikkotapahtumassaan. Kouluissa pidettävillä Ahtisaari-päivillä lisätään tietoa rauhanvälityksestä ja riitojen ratkaisemisesta. Ahtisaari vieraili aamupäivällä muun muassa Etelä-Hervannan koulussa. 

Lue myös:

    Uusimmat