Ahtisaari toivoo muutoksia Intian ydinasepolitiikkaan

Presidentti Martti Ahtisaari linjasi Intiassa Suomen ulkopolitiikkaa suhteessa puolueettomuuteen. Hän totesi Intian ulkopoliittisessa instituutissa pitämässään puheessa, ettei Suomen puolueettomuuspolitiikalla ole enää samaa välinearvoa kuin kylmän sodan aikana.

-Suomi perustaa turvallisuuspolitiikkansa sotilaallisen liittoutumattomuuteen ja itsenäiseen puolustukseen, yhdessä aktiivisen osallistumisen kanssa kansainväliseen kriisinhallintaan, presidentti sanoi.
Ahtisaaren mukaan Suomessa seurataan mielenkiinnolla kansainvälistä keskustelua sitoutumattomuuden käsitteestä.

Ahtisaari sekä ministerit Tarja Halonen (sd.) ja Ole Norrback (r.) ovat olleet diplomaattisen ystävällisiä isäntiä kohtaan. Suomalaiset korostavat kaikessa, ehkä liiaksikin, hyvien kauppasuhteiden merkitystä.

Ihmisoikeuskysymykset, naisten heikko asema ja yleinen yhteiskunnallinen eriarvoisuus ovat Intian hallitukselle epämiellyttäviä keskustelun aiheita. Intian pääministeri H.D. Deve Gowda ärtyi lehdistön hänelle osoittamista kysymyksistä, jotka käsittelivät Intian sosiaalipolitiikkaa ja yhteiskunnallista vakautta.

Suomi pettyi Intian ydinasekantaan

Ahtisaari ja pääministeri Gowda keskustelivat keskenään ydinasekiellosta, YK:n turvallisuusneuvoston laajentamisesta ja Kashmirin tilanteesta. Gowda vakuutti, että Intian hallitus yrittää ratkaista Kashmirin ongelman neuvotteluteitse. Esillä oli myös maidenvälisen metsäyhteistyön lisääminen.

Presidentti Ahtisaari totesi instituutti-puheessaan, että Intian päätös jäädä ydinkoekieltosopimuksen ulkopuolelle oli Suomelle pettymys. Intian päätös aiheuttaa huolta myös sopimuksen voimaantuloa odottavassa kansainvälisessä yhteisössä. Intian halu ylläpitää mahdollista ydinasepelotetta liittyy ajoittain esiintyviin ulkopoliittisiin ongelmiin Pakistanin ja Kiinan kanssa.

Presidentti Ahtisaaren läsnäolo lukuisissa talousseminaareissa ja eri tapaamisissa antaa suomalaisen talousvaltuuskunnan mielestä lisäpainoa yritysten vientiponnistuksille. Intialaiset ovat innostuneita taloutensa avautumisesta. Talousseminaarin puheessa Ahtisaari muistutti, että infrastruktuurin puute jarruttaa Intian talouden tasapainoista kehittymistä.

Edistymisestä huolimatta Intia on edelleen teknisesti kehitysmaa. Puhelinliikenne, energianjakelu, kuljetusyhteydet ja satamatoiminta eivät vastaa kehittyneen teollisuuden vaatimuksia. Asiantuntija-arvioiden mukaan Intia tarvitsee seuraavan seitsemän vuoden aikana noin 680 miljardin Suomen markan arvoisen infrastruktuuri-investoinnit.

YK:n pääsihteerikysymys huolestuttaa Ahtisaarta

Lehdistötilaisuudessa Ahtisaari kiitteli vierailun onnistumista, erityisesti taloussuhteiden osalta. Intia on nousemassa hänen mielestään erääksi vaihtoehdoksi Kaakkois-Aasian maiden rinnalle. Intian vilkasta vierailuvaihtoa osoittaa se, että Kiinan presidentti saapuu valtiovierailulle Intiaan Ahtisaarten lähdettyä kotimaahan torstaina.

Tänään allekirjoitettiin New Delhissä konsultaatiopöytäkirja, joka lisää Intian ja Suomen välistä poliittista vuoropuhelua. Presidentti sanoi keskustelleensa intialaisten kanssa erityisen paljon YK:n nykytilanteesta ja tulevaisuuden roolista.
-Totesimme eilen ja tänään, että YK:n pääsihteerikysymys pitäisi ratkaista mahdollisimman pian. Lisääntyvä epävarmuus pääsihteerin nimittämisessä aiheuttaa ongelmia eri YK-maissa, presidentti sanoi.

Toisen vierailupäivän päätteeksi Ahtisaari kertoi onnitelleensa Esko ja Kirsti Ahoa perheenlisäyksen johdosta kuten myös muistaneensa presidentti Mauno Koivistoa syntymäpäiväonnittelusähkeellä.
(STT)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat