Ahtisaari tapasi Mandelan

Presidentti Martti Ahtisaari sai runsaasti kiitoksia toimistaan YK:n Namibia-valtuutettuna, kun hän aloitti valtiovierailunsa Etelä-Afrikassa tänään. Ahtisaari puolestaan nimesi isäntänsä presidentti Nelson Mandelan vuosisadan ihmiseksi.

Mandelan mukaan Ahtisaaren rooli on ollut merkittävä paitsi Namibian itsenäistymiselle myös koko eteläiselle Afrikalle. -On hyvin vaikea ajatella, että tällä alueella vallitsisi ilman häntä nykyisenkaltainen rauha, hän kertoi presidenttien neuvottelujen jälkeen Kapkaupungissa.

Vierailu alkoi virallisilla vastaanottoseremonioilla presidentin kanslian Tuynhuysin edustalla. Presidentti Ahtisaari tarkasti Suomen kansallishymnin jälkeen laivastossa palvelevista miehistä ja naisista koostuneen kunniavartioston. Koska rotusorron jälkeisessä uudessa Etelä-Afrikassa ei olla päästy yksimielisyyteen maan kansallishymnistä, kuultiin isäntien puolelta kaksi hymniä, rotusorron aikana mustien taistelulauluihin kuulunut Nkosi Sikelesi Afrikan ja lopuksi vanha kansallishymni Die Stem.

Presidenttien kahdenkeskisten neuvottelujen jälkeen ulkoministeri Tarja Halonen ja hänen eteläafrikkalainen virkaveljensä Alfred Nzo allekirjoittivat maiden välisen kehitysyhteistyösopimuksen, jolla Suomi antaa Etelä-Afrikalle seuraavien 4-5 vuoden aikana 52 miljoonaa markkaa kehitysapua.

Ahtisaari tarjoutui Afrikan puhemieheksi

Ahtisaari muistutti Etelä-Afrikan nykyisestä keskeisestä roolista sen lähialueilla ja koko Afrikassa. Hän ei uskonut, että naapurimailla olisi tämän vuoksi syytä huoleen. -Etelä-Afrikan ja sen talouden kehityksestä on hyötyä koko alueelle. Ahtisaari esitti, että hän voisi toimia paitsi Suomen presidenttinä, tulevina vuosina myös Etelä-Afrikan ja koko Afrikan puhemiehenä. -Olen viettänyt monia elämäni tärkeistä vuosista tässä maanosassa, ja tunnen oloni täällä hyvin kotoisaksi.

Mandela toiveikas Zairen suhteen

Mandela kertoi olevansa hyvin luottavainen sen suhteen, että Zairen kriisi voidaan vielä ratkaista. Hän kuitenkin tähdensi ristiriitojen laukaisemisen vaativan pitkäjänteisyyttä.
-Esimerkiksi Zaireen on turha odottaa rauhaan yhdessä päivässä, vaan kyse on prosessista. Etelä-Afrikan varapresidentti ja Mandelan seuraajaehdokkaana mainittu Thabo Mbeki osallistui Zairen välitysyrityksiin tiistaina eikä näin tavannut Ahtisaarta. Mandelan on määrä osallistua Zaire-neuvotteluihin keskiviikkona, mikä merkinnee, että hän ei osallistu Ahtisaaren tarjoamalle juhlaillalliselle.
(STT-Merja Könönen)

Lue myös:

    Uusimmat