Mainos

Ahtisaari: Suunnitelma EU:n pohjoisen politiikaksi

Presidentti Martti Ahtisaari toivoo Eurooppa-neuvostolta päätöstä käytännön toimintasuunnitelman valmistelemisesta EU:n pohjoisten alueiden politiikaksi. EU:n komissio valmistelee parhaillaan raporttia pohjoisesta ulottuvuudesta joulukuussa kokoontuvalle Eurooppa-neuvostolle.

-Tavoitteeseen kuuluu elintasoerojen kaventaminen, lähialueen ongelmien ratkaiseminen ja niiden kriiseiksi puhkeamisen ehkäiseminen, sanoi Ahtisaari puhuessaan Lapin läänin 60-vuotisjuhlassa Rovaniemellä tänään. Presidentti totesi, että pohjoisessa ulottuvuudessa EU ottaa koko pohjoisen alueen tarkasteluun kokonaisuutena, jossa avainasemassa on EU:n suhde Venäjään. -On unionin etujen mukaista tehostaa Barents-yhteistyötä ja toimintaansa arktisilla alueilla. Kahdenväliset yhteistyöohjelmat ja yhteispohjoismainen lähialuetoiminta ovat tärkeitä konkreettisia panoksia pohjoisessa ulottuvuudessa. Ahtisaaren mukaan pohjoisen ulottuvuuden idea ei voi elää, ellei se tunnu tavallisen ihmisen jokapäiväisessä elämässä. -Keskeinen tavoite on kansalaisten turvallisuuden takaaminen. Kyse on rikollisuuden ja ympäristöuhkien torjumisesta, mutta ennen kaikkea sosiaalisesta turvallisuudesta.

Venäjälle annettava apua

Myöhemmin tiedotustilaisuudessa toimittajien kysymyksiin vastaillut Ahtisaari ei pitänyt nälkäpakolaisten tuloa Venäjältä uhkana. -Jos jokin kansa on osoittanut tavatonta sietokykyä, se on Venäjän kansa. Idästähän on ollut tulossa lähinnä kolmansien maiden kansalaisia, hän huomautti. Hänen mielestään jo inhimillisten syiden perusteella on Venäjälle annettava apua ja myös EU:ssa on varauduttava Venäjältä mahdollisesti tuleviin avunpyyntöihin.

Muuttoliikkeen patoamiseen ei syytä

Lapin läänin omaa kehitystä juhlassa valottanut kaupunginjohtaja Timo E. Korva Kemijärveltä totesi, että Lappi elää sodanjälkeisen historiansa vaikeinta taantumaa ja käy läpi syvintä rakennemuutosta. -Muuttotappio on viime vuosina ollut noin 1500 asukasta vuodessa, ja asukasluvut laskevat ennätysvauhtia Rovaniemen seudun ulkopuolisissa kunnissa. Korvan mukaan muuttoliike ja kunnallistalouden syöksykierre niputtavat myös kuntakeskuksille aikamoisen ongelmavyyhden. -Palvelurakennuksia jää runsaasti vajaakäyttöön tai kokonaan tyhjiksi, vuokra-asunnoista enenevä osa on vailla asujia. Sillä ei tunnu olevan merkitystä, että valtakunnan muutamassa kasvukeskuksessa verovaroilla rakennetaan kiivasta vauhtia kaikkea sitä, mitä mm. Lapissa puretaan, sanoi Korva. Tiedotustilaisuudessa kysyttiin Martti Ahtisaarelta myös, pitäisikö muuttoliikettä padota jollain tavalla. Sellaista ei vapaassa maassa voida hänen mukaansa tehdä, mutta jos paluumuuttoa voidaan jollain tavalla rohkaista se olisi hyvä asia.
(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.