Ahtisaari: Sodassa terveytensä menettäneistä pidettävä huolta

Presidentti Martti Ahtisaari kehottaa suomalaisia pitämään huolta sodassa terveytensä menettäneistä. Presidentti esitti vetoomuksensa sotainvalidien viikon avauspuheessaan tänään.

-Olemme perintönä saaneet vapauden, jota meidän nuorempien sukupolvien on nyt vaalittava. Velvollisuutemme on lisäksi pitää huolta sodassa terveytensä menettäneistä, presidentti Ahtisaari sanoi puheessaan.

Presidentti korosti erityisesti vapaaehtoisen tuen ja talkootyön tärkeyttä. Hän sanoi toivovansa, että kansalaiset ja yhteisöt ojentavat kuluvana itsenäisyyden juhlavuonnakin sotainvalideille auttavan kätensä.
-Valtiovallan toimenpiteiden lisäksi tarvitaan kansalaisten vapaaehtoista tukea ja suomalaisille vanhastaan tuttua ja luontevaa talkoohenkeä, presidentti muistutti.

Presidentti Ahtisaari avasi puheellaan myös suojelemansa Sotainvalidien Veljesliiton valtakunnallisen syyskeräyksen, joka jatkuu marraskuun loppuun asti. Keräyksen teemana on tänä vuonna "Sotainvalidit eivät kysyneet vapauden hintaa". Keräysvaroja käytetään sotainvalideille annettaviin avustuksiin, huonokuntoisten asuntojen korjaamiseen sekä avohuollon ja kuntoutuksen tukemiseen. Erityisesti autetaan heikoissa taloudellisissa olosuhteissa eläviä ja vaikeavammaisia sotainvalideja.

Sotainvalideja on yhä elossa lähes 32 000. Nuorimmat heistä lähestyvät 70 ikävuotta ja vanhimmat ovat yli 90 vuotiaita.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat