Ahtisaari puuttui kettutarhaus-keskusteluun

Presidentti Martti Ahtisaari kehottaa sekä turkistarhaajia että tarhausta vastustavia eläinsuojeluaktivisteja rauhoittumaan ja käyttämään lain sallimia keinoja. -Olen kyllä huolissani näistä tapauksista, mutta ei ole syytä tehdä liian dramaattisia johtopäätöksiä, sanoi Ahtisaari keskiviikkona Espoon-vierailunsa päätteeksi pitämässään lyhyessä lehdistötilaisuudessa.

Ahtisaaren mukaan on aivan liian kärjistettyä väittää, että eläinaktivistien menettelytavat olisivat uhka yhteiskunnalle. Hän kehotti kuitenkin heitä keskittymään rauhanomaisempiin mielenosoituskeinoihin.

-Demokraattisessa yhteiskunnassa on monia laillisia keinoja osoittaa mieltään tärkeänä pitämänsä asian puolesta. Jos tarhaeläimiä lasketaan ulos häkeistään ja niiden turkkeja tuhritaan, niin ei niiden elämä sillä parane, sanoi Ahtisaari.

Presidentti totesi, että myös tarhalle tunkeutuneita aktivisteja kohti ampunut tarhaaja syyllistyi laittomuuteen. -Jos toista ei olisi tapahtunut, ei olisi tapahtunut toistakaan, sanoi Ahtisaari.

Enestam: Aktivistit aiheuttivat ampumisen

Sisäministeri Jan-Erik Enestam ei hyväksy, että tarhaaja käytti asettaja ja ampui Orimattilassa. Samalla hän korostaa, että turkistarhaus on laillista toimintaa, jota valvovat eri viranomaiset.

-Yleisesti ottaen kysymys on tietenkin siitä, että aktivistit ovat aiheuttaneet tämän tilanteen. Jos evr-läiset jättävät tarhaajat rauhaan, niin tilanne rauhoittuu, mainitsi ministeri Enestam. Hän tähdensi vielä, että demokraattinen yhteiskunta ei hyväksy puuttumista tarhaukseen tällä tavoin, kuten ei myöskään voi hyväksyä, että tarhaaja tarttuu aseeseen.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat