Ahtisaari pohtii Gaza-selvitystyön johtamista

Nobelin rauhanpalkinnon saanut Martti Ahtisaari harkitsee, voisiko hän ryhtyä johtamaan YK:n Gaza-selvityksen tekemistä. Virallista pyyntöä ei ole tullut, mutta keskusteluja on ollut, kerrottiin Ahtisaaren CMI-toimistosta.

Genevessä toimiva YK:n ihmisoikeusneuvosto on päättänyt selvittää, ovatko Israelin joukot syyllistyneet sotarikoksiin Gazassa. Neuvosto piti erityisistunnon alueen tilanteesta tammikuun alkupuolella.

Ennen päätöksen tekemistä on kuitenkin saatava kaikki tiedot selvitysryhmän tehtävästä, kertoi CMI:n (Crises Management Initiative) johtaja Kalle Liesinen. Hänen mukaansa toimiston jo tekemiä sitoumuksia on myös tarkasteltava.

Ahtisaarella on pitkä kokemus kriisien selvittelystä. Hän johti ryhmää, joka tutki YK:n Bagdadin-päämajaan vuonna 2003 tehtyä autopommi-iskua. Hän kuului myös ns. kolmen viisaan miehen ryhmään, joka selvitti Itävallan poliittista tilannetta 2000-luvun alussa. Ryhmä pohti, oliko maa syyllistynyt epädemokraattiseen toimintaan, kun äärioikeistolainen Vapauspuolue oli päässyt hallitukseen.

Näiden lisäksi Ahtisaari on toiminut kriisin selvittäjänä Afrikan sarvessa.

Uutistoimisto AFP kertoi eilisiltana, että Ahtisaari on yksi henkilöistä, joka voisi johtaa Gazan selvitystyötä. Muina mahdollisina selvittäjinä mainittiin Irlannin entinen presidentti Mary Robinson, joka on toiminut YK:n ihmisoikeusvaltuutettuna. Esillä on ollut myös YK:n pakolaisjärjestön UNRWA:n entinen johtaja Peter Hansen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat