Ahtisaari pian Kosovoon

Presidentin mielestä olisi vastuutonta arvioida neuvottelujen lopputulosta tässä vaiheessa.

Kosovo-välitystä johtava presidentti Martti Ahtisaari aikoo vierailla vielä tässä kuussa Kosovossa ja Serbiassa. Ahtisaari kertoi asiasta tänään pitämässään lehdistötilaisuudessa Helsingissä.

Ahtisaari kertoi tilaisuudessa myös nimittäneensä poliittiseksi neuvonantajakseen suomalaisen diplomaatin Kai Sauerin. Sauer on aemmin toiminut ulkoministeriön Länsi-Balkanin yksikön johtajana.

Ahtisaari kieltäytyy asettamasta Kosovon rauhanneuvotteluille aikarajaa, eikä halua arvioida neuvottelujen lopputulosta. Hän mielestään olisi suorastaan vastuutonta, että hän ryhtyisi ottamaan tässä vaiheessa kantaa esimerkiksi Kosovon itsenäisyyteen.

- Kyllä minä lähden sinne aika nöyrällä mielellä, koska tiedän myös ne hankaluudet, joita tässä asiassa on, Ahtisaari painotti.

Neuvottelujen nopea käynnistäminen on kuitenkin Ahtisaaren mielestä tärkeää:

- Toisaalta lähden hyvin määrätietoisesti liikkeelle. Kaikkihan odottavat esimerkiksi sitä, että me lähdemme sinne alueelle vielä ennen vuoden loppua, ja sen takia tässä on nyt yritetty nopeuttaa tätä prosessia niin paljon kuin mahdollista.

Ahtisaari aikoo perustaa Itävallan pääkaupunkiin Wieniin Kosovon välitysoperaation hallinnollisen päämajan.

Suomen ulkoministeriö ilmoitti aiemmin tänään, että YK:n turvallisuusneuvosto on vahvistanut Ahtisaaren nimityksen johtamaan Kosovon tulevasta asemasta käytäviä neuvotteluja.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 11.11.2005)

Lue myös:

    Uusimmat