Ahtisaari keskustelee turvatakuusta Moskovassa

Suomi ei vielä ole saanut Venäjän uusimpia aloitteita Baltian maiden turvatakuista. Asia on todennäköisesti esillä, kun presidentti Martti Ahtisaari tapaa presidentti Boris Jeltsinin Moskovassa marraskuun lopulla, kerrottiin ulkoministeriöstä perjantaina.

Tarkempia tietoja Jeltsinin ehdotuksesta odotetaan ulkoministeriöön kuitenkin jo lähipäivinä, kertoi poliittisen osaston päällikkö Pertti Torstila STT:lle. -Nyt uutiset siitä, kuinka Suomi suhtautuu presidentti Jeltsinin tuoreisiin ehdotuksiin Itämeren ja Baltian alueella ovat ennenaikaisia, hän sanoi.

-Pidämme tärkeänä, että Venäjä on läheisesti mukana Itämeren alueen kehittyvässä yhteistyössä ja panostaa siihen. Suomen Euroopan unionissa käynnistämä pohjoisen ulottuvuuden teema sisältää keskeisenä myös Itämeri-yhteistyön osat, Torstila sanoi.
Torstila muistuttaa, että turvallisuuspoliittiset kysymykset ovat Venäjän aiemmissa Itämeri-puheenvuoroissa olleet esillä näkyvästi.
-Aloitteita tutkitaan kaikissa alueen pääkaupungeissa, myös meillä, kertoi Torstila.

Suomi ei näe syitä erityisjärjestelyihin

-On puhuttu turvallisuustakuista ja Pohjois-Euroopan erityisstatuksesta. Suomen vastaus tältä osin on ollut sama kuin minkä olemme antaneet muille vastaavanlaisille ehdotuksille: Pohjolaa, kuten ei muitakaan Euroopan osia tule eristää, alueellistaa tai marginalisoida koko maanosan yhteisestä turvallisuuskehityksestä, Torstila sanoi.

-Valinnanvapaus minkä tahansa turvallisuuspoliittisen ratkaisun suhteen on jokaisen valtion suvereeni oikeus. Tämä koskee niin liittoutumista kuin liittoutumattomuuttakin. Suomen linja tältä osin on hyvin selvä. Tiedämme, että linjaamme arvostetaan kaikkialla emmekä näe syitä, miksi sitä tulisi erityisjärjestelyin vahvistaa, Torstila tähdensi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat