Mainos

Ahtisaari ja Barak keskustelivat Lähi-idän rauhannäkymistä

Presidentti Martti Ahtisaari on tavannut Lähi-Idän kiertueellaan sekä Israelin pääministerin Ehud Barakin että palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin.

Arafat uskoo, että rauhanneuvottelut johtavat palestiinalaisvaltion syntyyn, vaikkei Israel ole tehnyt mitään merkittäviä myönnytyksiä.

Israelin pääministeri Ehud Barak puolestaan uskoo, että neuvottelut Syyrian kanssa saadaan käyntiin aivan lähikuukausina. Neuvottelujen aloittaminen riippuu Barakin mukaan kuitenkin viime kädessä Syyriasta. Barak on keskustellut tänään Lähi-idän rauhannäkymistä presidentti Martti Ahtisaaren kanssa Jerusalemissa. Keskusteluihin on osallistunut myös ulkoministeri Tarja Halonen.

Presidentti Ahtisaari on välittänyt Barakille kutsun saapua vierailulle Suomeen. Hän toistaa myös, että Helsinki on valmis toimimaan tarvittaessa Israelin ja Syyrian välisten neuvottelujen isäntäkaupunkina. Ahtisaari tähdentää, että Suomen ja EU:n roolina Lähi-idän rauhanpyrkimyksissä ei ole toimia välittäjänä, vaan niiden tulee rohkaista osapuolia suoriin neuvotteluihin. Uusia aloitteita Lähi-idässä ei presidentin mukaan tarvita.
(MTV3-STT)

Pekka Tapola raportoi Ahtisaaren vierailusta Seitsemän uutisille. Äänessä ovat Ahtisaari, Barak ja Arafat. (1:37)

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.