Ahtisaari: Hyvä tilaisuus tuhlattiin

Presidentti Martti Ahtisaari toivoo lisää kansainvälistä läsnäoloa Lähi-itään.

Martti Ahtisaari

Presidentti Martti Ahtisaaren mielestä oli sääli, että tilaisuus selvittää mitä Jeninin palestiinalaisleirillä todella tapahtui jätettiin käyttämättä. Israel kieltäytyi päästämästä Ahtisaaren johtamaa YK:n selvitysryhmää Jeniniin, ja eilen YK:n pääsihteeri Kofi Annan hajotti ryhmän.

Ahtisaari kertoi tunnelmistaan tänä iltana Helsingissä pidetyssä lehdistötilaisuudessa palattuaan vain hetkeä aiemmin Genevestä. - Aina harmittaa minusta se, että tällaista tilaisuutta ei käytetä hyväksi, koska tämä oli ainoa mahdollisuus saada kokonaisvaltainen selvitys aikaiseksi Jeninin tapahtumista ja tehdä se hyvin ammattitaitoisella väellä, Ahtisaari korosti.

-Tähän ikään päästyään nöyryytys ei ole ensimmäinen asia, joka tulee mieleen, hän muistutti. Israelin hallituksen päätöstä on toisissa arvioissa pidetty nöyryytyksenä niin YK:lle kuin pääsihteeri Annanillekin. Ahtisaari muistutti, että pääsihteeri voisi kutsua ryhmän uudelleen kokoon, mutta korosti, ettei hän itse pidä sitä todennäköisenä.

Yhteistyöhalua ei löytynyt

Ahtisaaren mielestä nyt joudutaan käymään keskustelua siitä, onko Israel asettunut kansainvälisten lakien yläpuolelle. -Se ei ole enää minun asiani. Minua pyydettiin vain vetämään tätä työryhmää, hän muistutti. Israelin hallitus oli periaatteessa kyllä yhteistyöhaluinen, mutta käytännössä ei, niin että edellytyksiä ryhmän matkalle ei ollut, Ahtisaari kertoi.

Alun pitäen YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa olisi tuskin hyväksytty, jos siinä vaiheessa olisi ollut selvillä, ettei Israelin hallitus ole valmis yhteistyöhön. -Minäkin olin vielä viime viikon tiistaiaamuna siinä käsityksessä, kun tapasin Israelin suurlähettilään New Yorkissa. Siinä yhteydessä hän totesi, että Israel on valmis yhteistyöhön. Aivan ilmeisesti oli tapahtunut jokin muutos heidän arvioissaan, sanoi Ahtisaari.

Ahtisaari ei halua arvailla, onko Israelilla mitään salattavaa, minkä vuoksi se ei päästänyt ryhmää perille. Epäilyt jäävät elämään. -Ei ole minun tehtäväni ryhtyä arvioimaan, hän huomautti. Samalla hän kiisti epäilyt, että palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin vapautuminen Israelin piirityksestä ja Jeninin ryhmän hajottaminen olisivat yhteydessä toisiinsa. -Ei pidä edes vihjata, että Arafatin vapauttamispäätös olisi estänyt meitä, Ahtisaari tähdensi.

Lisää läsnäoloa

Ahtisaaren mukaan tilanteen rauhoittaminen Lähi-idässä vaatisi kansainvälisten järjestöjen tuntuvampaa läsnäoloa. -Pääsihteeri Annan on oikeassa, kun hän lähtee siitä, että alueelle pitäisi saada kansainvälisiä järjestöjä, joiden läsnäolo loisi tilanteen, jossa ei jouduttaisi tällaiseen väkivallan kierteeseen, sanoi Ahtisaari.
- En jaksa uskoa, että osapuolet pystyvät sitä (väkivaltaa) - vaikka haluaisivat - täysin estämään ja sen takia tämä kriisi herkästi leviää ja tilanne vain heikkenee, hän korosti. Ahtisaaren mukaan järjestöjen edustajia tarvittaisiin myös palestiinalaisten pakolaisleireillä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat