Ahtisaari: HVK-tavoitteista ei saa luopua

EU-maiden on syytä pitää kiinni tavoitteestaan saattaa hallitustenvälinen konferenssi loppuun ensi vuoden kesäkuuhun mennessä, sanoi presidentti Martti Ahtisaari Dublinissa huippukokouksen jälkeen.
-Jos se lykkääntyy, niin se lykkääntyy helposti vuodella, seuraavaan kevääseen. Sillä olisi laajoja vaikutuksia, myös EU:n laajentuminen myöhästyisi, Ahtisaari varoitteli.

Suomen ja muiden maiden on tehtävä neuvotteluissa myönnytyksiä, jotta konferenssi saataisiin päätöksen aikataulussa. Ahtisaari uskoi, että vaikeat instituutiokysymykset jäävät kaikista viimeisiksi.

Kansa antaa Ahtisaarelle harkinta-aikaa

Vain kymmenen prosenttia äänestäjistä haluaa presidentti Martti Ahtisaaren päättävän heti, ryhtyykö hän ehdokkaaksi vuoden 2000 presidentinvaaleissa.

Yli 70 prosenttia äänestäjistä on sitä mieltä, että Ahtisaari voi harkita ehdokkuuttaan vielä ainakin kaksi vuotta. Runsas kolmannes katsoi, että Ahtisaari voi lykätä päätöksensä aivan presidenttikauden lopulle.

Kansan mielipiteet Ahtisaaren harkinta-ajasta selvitettiin Aamulehden teettämässä kyselyssä, jonka tulokset julkaistiin tänään. Taloustutkimus Oy haastatteli mielipidetiedusteluaan varten 1.-2. lokakuuta yhteensä 500 suomalaista.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat